Elokuvajuhlilla muistellaan von Baghia – kesken jäänyt työ esillä

Sodankylän elokuvajuhlat alkavat keskiviikkona. Elokuvajuhlilla muistetaan erityisesti festivaalien viime syksynä kuollutta johtajaa Peter von Baghia. 

Elokuvahistoroitsija Peter von Bagh menehtyi viime vuonna 71 vuoden iässä. Hän ehti pitkän ja monipuolisen uransa aikana toimia muun muassa ohjaajana, käsikirjoittajana, tietokirjailijana, festivaalijohtajana, kustantajana ja Taideteollisen korkeakoulun elokuvahistorian professorina. 

Keskiviikkona alkavan Sodankylän elokuvajuhlien alkajaisiksi järjestetään muun muassa pitkä matineanäytös, jossa esitetään kattava otos von Baghin lyhytelokuvia.  

Elokuvajuhlien kotisivuilla kerrotaan, että Von Bagh -matineassa nähdään kattava otos von Baghin lyhytfilmejä, jonka lisäksi luvassa on mm. harvinaislaatuista materiaalia ohjaajalta kesken jääneestä Agit Prop -elokuvasta. Matineassa von Bagh -asiantuntijat, tutkija Sakari Toiviainen ja tuottaja-ohjaaja Jouko Aaltonen keskustelevat elokuvagurun elämästä ja tuotannosta. 

Elokuvajuhlilla nähdään keskiviikkona iltapäivästä von Baghin ainoa kokopitkä fiktioelokuva Kreivi.

Elokuvajuhlien kärkivieraisiin kuuluu muun muassa palkittu englantilaisohjaaja Mike Leigh. Festivaali jatkuu sunnuntaihin.  

Lue myös:

    Uusimmat