Elina Valtonen saapui Linnan juhliin yhdessä Jussi Heikelän kanssa – edustivat ensimmäistä kertaa pariskuntana

Hiljattain seurustelusuhteensa vahvistaneet Elina Valtonen ja Jussi Heikelä saapuivat yhdessä Linnan juhliin 0:16
Hiljattain seurustelusuhteensa vahvistaneet Elina Valtonen ja Jussi Heikelä saapuivat yhdessä Linnan juhliin

Juontaja Jussi Heikelä ja kansanedustaja Elina Valtonen saapuivat yhdessä Linnan juhliin.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Elina Valtonen saapui Linnan juhliin yhdessä tv- ja radiojuontaja Jussi Heikelän kanssa. 

Kaksikko edusti itsenäisyyspäivän vastaanotolla ensimmäistä kertaa pariskuntana. Iltalehti uutisoi Heikelän ja Valtosen parisuhteesta 18. marraskuuta.

Valtonen oli pukeutunut purppuranväriseen iltapukuun. Kaulassaan hänellä oli hopeinen, näyttävä kaulakoru. Heikelällä puolestaan oli etiketin mukaisesti yllään tumma puku.

Tänä vuonna Linnan juhliin on kutsuttu 1300 vierasta, joka on kolmannes viime juhlien määrästä.

Juhlien teema on tänä vuonna Itseensä luottava Suomi. Presidentti Sauli Niinistö on kertonut, että vieraiden joukossa on monia, jotka ovat tehneet työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi koronapandemian kuin myös Venäjän hyökkäyssodan aikana

Lue myös:

    Uusimmat