Elina Kanerva muutti Helsinkiin – uusi koti on tuttu paikka: "Viihdyn todella hyvin"

Elina Kanerva muutti Helsinkiin ja totuttelee uuteen elämäntilanteeseensa 1:55
Elina Kanerva kertoo videolla muutosta Helsinkiin ja siitä, millaista apua hän on saanut suuren surun keskellä.

Elina Kanerva muutti kaksi viikkoa sitten Turusta Helsinkiin.

Neljä kuukautta sitten Elina Kanervan aviomies ja pitkäaikainen kansanedustaja Ilkka Kanerva menehtyi. Elina kertoi MTV Uutisille, että hänen vointinsa on vaihdellut näiden kuukausien aikana. Vaikeina hetkinä hän on saanut tukeaan läheisiltä ihmisiltä.

– Välillä on päiviä, kun on tosi suuri suru ja kaipaus. Välillä on helpompia päiviä ja niinä vaikeina päivinä minulla on läheiset, joiden kanssa voin keskustella ja tavallaan helpottaa sitä oloa.

– Siitä on vasta vähän aikaa, Ilkka on vahvasti läsnä minun elämässäni, Elina kertoi Ruoholahden Greenfit kuntosalin avajaisissa.

Elina on kiitollinen siitä, että Ilkka sai viettää elämänsä viimeiset hetket kotonaan.

– Se oli hänen toiveensa ja sen minä pystyin hänelle mahdollistamaan. Totta kai se on surullista, kun ajattelee, että oli korona-aika ja me olimme 2,5 vuotta tosi tiiviisti yhdessä ja yhtäkkiä sitä toista ei enää olekaan. Onhan se tosi suuri muutos elämässä.

Kanervat asuivat vuosia Turussa, mutta kaksi viikkoa sitten Elina muutti Helsinkiin.

– Viihdyn todella hyvin, kun ympäristöt ovat tutut. Olen muuttanut Ilkan ja minun Helsingin asuntoon, joka on Etu-Töölössä. Käyn usein Hietaniemen hautausmaalla rauhoittumassa ja kävelemässä, Elina kertoo.

Elinan tulevaisuuden suunnitelmat menivät hetkessä uusiksi ja nyt uuteen elämäntilanteeseen tottuminen vie aikaa.

– Nyt minun tilanteeni on se, että aikaisemmin jos minua pyydettiin johonkin tilaisuuteen tai mahdollisesti joihinkin juttuihin mukaan, minä neuvottelin asiasta Ilkan kanssa. Nyt minun pitää itse tehdä päätökset. Ajattelen näin, että mitäköhän Ilkka tähän sanoisi. Se auttaa minua omassa päätöksenteossa.

Elina on mukana tulevaisuudessa tärkeässä tapahtumassa.

– Minua pyydettiin Pro morte - kuoleman edessä pop up -tapahtumaan keulakuvaksi. Olen kokenut kolmen vuoden sisällä minun isäni ja Ilkan poismenot, jos jollain tavalla voin omalta osaltani auttaa tai helpottaa jonkun kanssaihmisen surua tai kaipausta, se on minusta hieno luottamuksenosoitus, että he pyysivät minua yhtenä henkilönä mukaan tähän.

Lue myös:

    Uusimmat