MTV Uutisten tietojen mukaan neuvottelut jatkuvat kello 14. Neuvotteluja käydään tänäänkin etäyhteyksien välityksellä. Työnantajat haluaisivat poistaa eläkeputken ja työntekijät haluavat, että poisto korvattaisiin riittävästi.
MTV Uutisten tietojen mukaan isot kysymykset ovat neuvotteluissa edelleen auki.
Työnantajat haluavat oikeuden eläkeputkeen eli ansiosidonnaisen lisäpäiviin pois. Työntekijäjärjestöt voivat hyväksyä poiston, jos saavat riittävästi vastapainoa. Työntekijät haluavat esimerkiksi parempaa muutosturvaa iäkkäämmille työntekijöille irtisanomistilanteissa.
Neuvotteluja käyvät työnantajien keskusjärjestö EK, Kuntatyönantajat sekä palkansaajien keskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava.
Hallitus ei syksyn budjettiriihessään tehnyt päätöstä eläkeputken poistamisesta vaan antoi sen työmarkkinajärjestöjen ratkottavaksi.
Hallitus haluaa esityksen, johon sisällytetään myös esityksiä ikääntyvien työssä jaksamisen ja työkyvyn edistämiseksi sekä osaamisen varmistamiseksi.
Esillä on ollut myös esimerkiksi iäkkäämpien työntekijöiden mahdollisuudet osa-aikatyöhön.
Neuvottelujen takaraja on marraskuun loppu.
Tilanne vaikea
MTV Uutisten saamien tietojen mukaan niin työnantajien kuin työntekijöiden puolella tilannetta pidetään vaikeana. Ratkaisun syntyminen voi olla tiukassa, mutta osapuolilla on yhä pyrkimys tehdä yhteinen esitys hallitukselle.

