Mainos

Eläkeläiset entistä terveempiä

Eläkeikään ehtineet suomalaiset syövät ja elävät muutenkin yhä terveellisemmin. Myös eläkeläisten omatoimisuus on kohentunut 1990-luvun alusta lähtien lähes kaikilla mittareilla mitattuna. Tämän päivän 80-84-vuotiaista vain noin viidenneksellä oli usein tunne, ettei kykene suoriutumaan arkielämän vaatimuksista.

Koulutustaso vaikuttaa kuitenkin vielä eläkeiässäkin ratkaisevasti elämäntapojen valintoihin ja terveyteen. Paremmin koulutetuista eläkeikäisistä yli puolet arvioi terveytensä vähintään melko hyväksi, kun vähemmän koulutetuista terveyteensä tyytyväisiä oli vain reilu kolmannes.

Kansanterveyslaitos on seurannut eläkeikäisten elintapoja joka toinen vuosi aina vuodesta 1985 lähtien. Tänä aikana esimeriksi ruokatottumukset ovat kohentuneet, joskin hitaammin kuin nuoremmilla. Naisilla terveelliset valinnat ovat yleisempiä kuin miehillä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.