112-sovellusta ladattu jo miljoona kertaa – "Maksanut itsensä takaisin"

Kaksi vuotta sitten julkaistu 112-mobiilisovellus ylitti miljoonan latauksen rajan toukokuussa. Sovelluksen kautta on soitettu noin 50 000 puhelua.

Sovelluksen idea on se, että sen kautta hätänumeroon soitettaessa sovellus lähettää soittajan paikkatiedot automaattisesti hätäkeskukseen.

Suuri suosio on yllättänyt sovelluksen tekijät, Hätäkeskuslaitoksen ja Digian.

– Sitä ei varsinaisesti mainostettu muuten kuin somen kautta, Hätäkeskuslaitoksen hätäkeskuspalvelujen johtaja Marko Nieminen kertoi.

112-sovellus on sovelluskaupoissa 29:nneksi ladatuin ilmainen sovellus App Storessa ja Google Playn vastaavalla listalla 16:s.

Sovelluksen hyöty on tullut esille esimerkiksi tapauksissa, joissa eksynyttä on autettu pois metsästä. Myös liikenneonnettomuuspaikalle on paikkatietojen avulla osattu lähettää lähimmät yksiköt.

– Sovellusta on käytetty onnistuneesti monessa eri tapauksessa, eli se on varmasti maksanut itsensä takaisin, Nieminen sanoi.

Hätäkeskuslaitos suosittelee lataamaan sovelluksen ajoissa, jottei sen lataamiseen menisi aikaa mahdollisessa hätätilanteessa.

Alun perin 112-sovellus tehtiin mahdollisimman yksinkertaiseksi, jotta kynnys sen lataamiseen olisi matala. Nyt siihen ollaan kehittämässä lisäominaisuuksia.

– Teimme aikanaan aika pitkän ominaisuusluettelon, mitä voitaisiin toteuttaa. Hätäkeskuslaitos päätti, että tehdään ihan tämä perustoiminnallisuus ensin ja katsotaan, miten se lähtee leviämään. Kun se on nyt todistetusti levinnyt menestyksekkäästi ja toiminut ongelmitta, he ovat päättäneet, että lähdetään laajentamaan ominaisuuksia, Digian toimialajohtaja Sami Rantanen kertoi.

 

Lue myös:

    Uusimmat