EKP valmistautuu laskemaan korkoja asteittain loppuvuoden aikana, arvioi seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen OP-ryhmästä.
Euroopan keskuspankki EKP:n odotetaan tänään laskevan ohjauskorkojaan 0,25 prosenttiyksikköä. Euroalueen ohjauskorot ovat olleet nykyisellä ennätyskorkealla tasollaan viime vuoden syyskuusta lähtien.
Ennen viime syyskuun korotusta EKP nosti ohjauskorkoja kymmenessä korkokokouksessa peräkkäin reilun vuoden sisällä taistellakseen ryöstäytynyttä inflaatiota vastaan.
Lue lisää: Ovatko asuntolainojen korot nyt pysyvämmin laskussa? Näin asiantuntijat arvioivat
Vaikka tulossa on vain pieni muutos, pitävät ekonomistit kuitenkin ensiaskelta kohti alempaa korkotasoa tärkeänä. Alennus on merkki siitä, että inflaation uskotaan olevan nyt hallinnassa.
Seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen OP-ryhmästä arvioi, että nyt on oikea aika keventää rahapolitiikkaa, koska keskuspankkiirien mielestä euroalueen inflaatiopaineet ovat hellittäneet tarpeeksi ja palkankorotusten suunta on yleisesti hieman rauhoittunut alkuvuodesta.
– Koronlaskua on pohjustettu niin voimakkaasti, että laskusta pidättäytyminen aiheuttaisi vakavan kolauksen keskuspankin viestinnän uskottavuudelle, sanoo Hännikäinen tiedotteessa.
"Koronlaskut jäävät harvoin yksittäisiksi"
EKP ei ole vielä antanut vihjettä siitä, kuinka pian seuraavaa alennusta voidaan odottaa. Yleinen arvio on, että tämän vuoden aikana on luvassa ainakin yksi koronlasku lisää, mutta myös kahta tai kolmea on pidetty mahdollisena.