EK:n kysely: Kesätyöpaikkojen määrä nousee roimasti

Yritysten kesätyöpaikkojen määrään on odotettavissa reilu korotus ensi kesäksi, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto (EK).

EK:n kesätyökyselyn perusteella tulevaksi kesäksi tavoitellaan kesätyö- ja harjoittelupaikkaa 120 000 nuorelle. Viime kesänä EK:n jäsenyritykset tarjosivat nuorille noin 95 000 kesätyöpaikkaa.

– Viime vuoden luku 95 000 on varsin hyvä saavutus tuolloin vallinnut tilanne huomioon ottaen. On kuitenkin huomattava, että koronaa edeltäneeseen tasoon verrattuna Suomessa on kahden vuoden aikana menetetty jopa 70 000 kesätyökokemusta. Nyt tavoitteeksi on asetettava paluu korona-aikaa edeltäneelle tasolle, sanoo EK:n johtaja Taina Susiluoto tiedotteessa.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 33 prosenttia ilmoitti lisäävänsä kesätyöpaikkoja ensi kesäksi. Vain neljä prosenttia yrityksistä ennakoi vähentävänsä niitä.

EK:n mukaan kesätöiden tarjoamiseen liittyy yhä koronapandemian vuoksi epävarmuustekijöitä. Niitä on erityisesti toimialoilla, joiden toimintaa on rajoitettu tai jotka ovat muuten kärsineet pandemian seurauksista.

– Toiveena on, että korona ei sotke tätäkin kesätyösesonkia. Omikron leviää nopeasti, mutta toivottavasti se on kesään mennessä jo historiaa eikä uutta varianttia ole tullut tilalle, Susiluoto sanoo. 

Kesätyöpaikkojen vähyys vaivaa nuoria – Henrik ja Lukas ratkaisivat ongelman ryhtymällä maalausyrittäjiksi ilman koulutusta 4:21
Henrik ja Lukas ratkaisivat kesätyöongelmansa ryhtymällä maalausyrittäjiksi ilman koulutusta.

Lue myös:

    Uusimmat