Eikö seksi luista? Näin onnistut taas nauttimaan

Shutterstock
Copyright MTV Oyj 2009/Shutterstock
Julkaistu 24.11.2013 08:00

MTV LIFESTYLE

Monet naiset ajattelevat intiimialueen limakalvojen kuivumisen "vaan kuuluvan" vaihdevuosiin. Seksistä ei kuitenkaan ole pakko luopua eikä asian kanssa kärvistellä: lähes kaikille sopiva ratkaisu on kehitetty.

Monet sairaudet, raskaus ja esimerkiksi vaihdevuodet aiheuttavat intiimialueen limakalvojen kuivumista. Tällaisissa tilanteissa kuivumista ei voi ehkäistä ennalta vaan hygieniasta huolehtimalla.

Jotain on kuitenkin tehtävissä: vaikka monet naiset kokevat vaivan vaan kuuluvan vaihdevuosiin, mutta pakko ei ole kärvistellä. Paikallisesti käytettävät estrogeeniä sisältävät voiteet eivät ne ole ainoa vaihtoehto eivätkä hormonivalmisteet sovi kaikille. Esimerkiksi sytostaattihoitojen takia limakalvojen kuivuudesta kärsivät eivät välttämättä voi hormonivalmistetta käyttää.

Monelle helpotuksen tuovat hormonittomat intiimialueen voiteet.  Naistentautien erikoislääkäri ja seksuaaliterapeutti Brusila kertoo, että tietämys hormonittomien voiteiden olemassaolosta on melko heikkoa. Niitä on kuitenkin saatavilla jopa reseptivapaana.

– Kannattaa kuitenkin käydä lääkärissä ennen hoidon aloittamista, Brusila neuvoo käytön aloittamisessa.

Limakalvojen kuivumisen vaikutuksia ei kannata vähätellä. Tilastokeskuksen tekemän kyselytutkimuksen mukaan 80 prosenttia kuivuudesta kärsineistä naisista on kokenut sen vaikuttaneen sukupuolielämäänsä.

– Kyllähän se vaikuttaa parisuhteeseen, Brusila toteaa.

Tuoreimmat aiheesta

Studio55