Tämä mies on todellinen lonkerofani.
Valkeakoskelainen Arttu Kaidankangas ajaa todennäköisesti yhdellä Suomen erikoisimmista moottoripyöristä.
Vuoden 1999 Suzuki Hayabusassa ei sinänsä ole mitään erikoista, mutta maalaus on se, mikä erottaa tämän pyörän muista.
MTV Autot tavoitti Kaidankankaan kertomaan moottoripyörästään enemmän. Päitä kääntävä Hayabusa on ollut nykyisessä Original Long Drink -kuosissaan vasta muutaman päivän.
– Itse asiassa mä löin sen torstain ja perjantain välisenä yönä kasaan. Joulukuussa mä sen olen purkanut ja sitten pikkuhiljaa sitä ratustellut, Kaidankangas kertoo.
Ihan ongelmitta ei projekti kuitenkaan lähtenyt käyntiin.
– Kun se on tällaisessa pölyisessä hallissa ollut, niin ensimmäinen maalaus meni niin sanotusti reisille. Tuli niin paljon roskaa. Jouduin hiomaan uudestaan ja maalaamaan toiseen kertaan, hän sanoo.
"Ei ristus sentään, nyt täytyy tehdä lonkeropyörä"
Kaidankangas kertoo, että inspiraatio maalausprojektiin syntyi hetken mielijohteesta.
– Mitäs luulet, että oli juotu, kun tuollainen idea tuli, Kaidankangas nauraa.
– Se oli semmoinen villi idea, että ei ristus sentään, nyt täytyy tehdä lonkeropyörä. Ei ainakaan toista samanlaista tule vastaan.
Galleria
Ensimmäiset kilometrit on pyörällä takana ja kommenttiakin on kuljettajalle tullut.
– Kyllä se ihan hyvin päitä kääntää, mitä tuossa viikonlopun ajelin.
– Ehkä yksi sadasta on sanonut, että hyi helvetti, mutta pääasiassa ihan positiivista kommenttia on tullut. Enkä mä sellaisesta loukkaannu, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, Kaidankangas sanoo.
Hartwallkin kommentoi
Kaidankangas kertoo olleensa yhteydessä myös Hartwalliin, jos heillä olisi ollut kiinnostusta sponsoroida projektia.
