Ei mikään tavallinen peräänajo – kortiton rattijuoppo törmäili kaverinsa autolla sileäksi hioutuneilla kesärenkailla

Helsingin poliisi sai eilen iltapäivällä ilmoituksen peräänajosta Vihdintiellä Konalassa Kehä I:n risteyksessä. Kyse ei ollut ihan tavallisesta liukkaan kelin kolarista.

Poliisin mukaan Volvo-merkkinen auto oli rysäyttänyt liikennevaloihin pysähtyneen Audin perään. Audin kyydissä oli kuljettajan lisäksi matkustanut hänen poikansa, Volvon kyydissä oli vain kuljettaja.

Volvon kuljettaja kertoi yrittäneensä jarruttaa ajamastaan 40 kilometrin tuntinopeudesta, mutta auto ei reagoinut jarrutukseen juuri mitenkään. Kuljettajan mukaan renkaat olivat huonossa kunnossa, ja niin toden totta olivatkin.

Poliisin mukaan autossa olivat kesärenkaat, joiden urasyvyys oli kaiken lisäksi kulunut täysin sileäksi. Kuljettaja kertoi ajaneensa tuttavansa autoa, eikä tiennyt auton renkaiden kunnosta.

Volvon kuljettaja oli kaiken lisäksi päihtynyt. 33-vuotias mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, ja kertoi poliisille poltelleensa aiemmin päivällä kannabista. Mies myös kertoi, ettei hänellä ole ajo-oikeutta Suomessa tai Virossa. 

Kumpikin auto päätyi hinauskuntoon. Kolaroinutta Volvo-kuskia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta (alkoholi ja huume), liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös:

    Uusimmat