Ei ihme että hymyilyttää: 13 vuotta sitten halvaantunut mies sai vihdoin juotua olutta omin avuin

Erik Sorto oli 21-vuotias, kun häntä ammuttiin selkään ja hän halvaantui olkapäistä alaspäin. Kolmentoista vuoden kuluttua hänen unelmansa kävi viimein toteen, Sorto sai nostettua olutlasin huulilleen ilman muiden ihmisten apua.

Sorto on ollut mukana Keck Medicinen tutkimusohjelmassa kalifornialaisessa University of Southern Californian yliopistossa. Hänen aivoihinsa on asennettu siru, jonka avullla hän on opetellut ohjaamaan ulkopuolista robottikättä.

– Heti leikkauksen jälkeen hän onnistui liikuttamaan kättä ympäriinsä. Harjoittelun avulla hän on pystynyt ohjaamaan sitä haluamallaan tavalla, kuten ottamaan kiinni esineistä ja nostamaan niitä, kertoo professori Kathleen Shanfield, Sorton henkilökohtainen valmentaja projektissa.

Erik Sorto on itse sanonut robottikäden hallitseminen olleen yllättävän helppoa. Kathleen Shanfieldin mukaan on kuitenkin vaadittu suuri määrä harjoittelua sinä kolmen vuoden aikana, kun projekti on ollut käynnissä leikkauksen jälkeen.

– Kyse ei ole ollut pelkästään Erikistä itsestään, jonka on opittava, kuinka liikuttaa kättä, vaan on vaadittu paljon työtä myös asiantuntijoilta, jotka ovat hienosäätäneet ohjelmointia.

Siru tunnistaa tunteet

Apuvälineiden ja aivojen yhdistämisessä on aiemmin keskitytty lähinnä aivojen motoriseen keskukseen, mutta se on johtanut viivästyneisiin ja katkonaisiin liikkeisiin. Nyt siru istutettiin taaemmaksi aivoihin päälaenlohkoon, jossa se reagoi haluun liikuttaa jotain, aikomukseen.

Edistysaskelia on otettu myös kommunikaation tulkinnassa. East Carolinan yliopiston professori Nasseh Tabrizi kertoo, että sensoreilla varustetun otsapannan avulla on pystytty tulkitsemaan vaikeasta kehityshäiriöstä kärsivän naisen reaktioita. Aiemmin nainen ei ole kommunikoinut ollenkaan, ei edes silmänliikkeillä. Kukaan ei osannut tulkita, onko hän esimerkiksi nälkäinen, surullinen vai vihainen.

Tabrizin mukaan tutkimuksessa on saatu hyviä tuloksia ja nyt naisen reaktioita pysytytään tulkitsemaan lähes 70 prosentin tarkkuudella. 

Lue myös:

    Uusimmat