Egotrippi soittaa sinfoniamuusikkojen kanssa – "En erottele musiikkigenrejä"

2:09
Egotrippi esiintyy sinfoniaorkesterien kanssa.

Vuonna 2018 Egotrippi-yhtye täytti 25 vuotta ja päätti juhlistaa merkkivuottaan sinfonisella yhteistyöllä. Idea on kantanut näihin päiviin asti. Turun filharmoninen orkesteri ja Egotrippi syvensivät yhteistyötään niin pitkälle, että tulpa-lp-levy on juuri julkaistu.

Rock-yhtyeen ja sinfonisen orkesterin ero ei suinkaan ole niin suuri kuin asiaatuntematon voisi luulla.

– En ole koskaan erotellut muusiikkigenrejä, tärkeämpää on tekemisen pieteetti, sanoo Mikki Kauste Egotripistä.

Samoilla linjoilla on myös sinfoniallista yhteistyötä vetävä kapellimestari Antti Rissanen.

– En lähde erottelemaan soitto- enkä musiikkityylejä toisistaan. Kun hyvin tehty musiikki svengaa yhdessä, niin kaikki voittavat, sanoo Rissanen.

Egotripin Knipi taas arvioi heidän musiikkinsa olevan mielenkiintoista sinfoniamuusikon soitettavaksi.

– Meidän musiikissa on sävyjä, jotka tulevat entistä paremmin esiin sinfoniasovituksissa, arvioi Knipi.

Rytmin käsite määriteltävä

Vaikka ammattimuusikkoja yhdistää musiikki ja sen ammatillinen osaaminen, on rock-yhtyeen ja sinfonisen orkesterin yhteensovittamisessa oma työnsä.

– Kun lähtökohtana on rytmimusiikin piiristä tuleva yhtye kuten Egotrippi, niin silloin mennään rytmi edellä. Sinfonisen musiikin piirissä rytmin käsite on erilainen, siellä rytmi ja aika-arvot ovat venyviä käsitteitä, selittää kapellimestari Rissanen ja myöntää, että työssä on ollut omat haasteensa.

– Mutta se on juuri sitä työtä, mitä haluankin tehdä.

Harjoitukset omalla porukalla

Vaikka yleisön eteen tuodaan suurtuotanto, jossa lavalla on kymmeniä muusikoita, ei konserttia edellä kuin yksi yhteisharjoitus.

– Kukin on harjoitellut nuoteista omassa porukassaan, ja sitten kapellimestari hioo kaiken yhteen, sanoo Mikki Kauste.

– Meillä on yhdet harjoitukset, mutta harjoitellaan kunnolla ja sitten soitetaan, kuvailee Knipi.

Taiteellisia erimielisyyksiä ei ole, koska sovitukset on tehty ja hyväksytty. Sovituksesta ei poiketa.

Egotrippi on tehnyt sinfonista yhteistyötä useiden eri orkestereiden kanssa. Eilen julkaistu tupla-lp-levy on tehty Turun filharmonisen orkesterin kanssa.

2:20

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja