Helena Liikanen-Renger, Ranska
Nizzassa asuva Henna Pisilä-Kettunen kantaa huolta esikoisestaan, joka näki ja koki torstaina liikaa.
– Eemil kyselee, että miksi rekka ajoi ihmisten päältä. Perjantaiaamuna poika heräsi ja sanoi että oli nähnyt enkeleistä unta, Pisilä-Kettunen kertoo.
Kuinka pieni nelivuotias selviää, jos tämä on itsellekin vaikeaa?
– Näin kun ihmisiä jäi alle, he olivat kuin nukkeja. Sitä ei meinaa uskoa todeksi. Ja näin, kuinka omaiset juoksivat katsomaan heitä maahan kaatuneita.
Henna Pisilä-Kettunen asuu perheineen noin 150 metrin päässä Nizzan rantabulevardista. He suuntasivat torstaina rantaan, kuten muukin naapurusto. Isovanhemmat Suomesta olivat mukana.
– Kävimme ensin perheen kanssa lähiravintolassa syömässä, minkä jälkeen kävelimme tuohon Promenadelle, Pisilä-Kettunen kertaa illan tapahtumia.
Perhe katsoi komeat ilotulitukset, vaikka pauke pelotti perheen pienintä. Kun välke oli ohi, lähdettiin kotia kohti. Ihmisiä oli paljon ja musiikki soi.
– Mieheni ehdotti ensin, että mennään kauemmas, koska musiikki oli niin kovalla. Sitten isäni vielä sanoi, että siirrytään saman tien bulevardin toiseen laitaan, koska siellä oli väljempää.
Pisilä-Kettunen on viimeisillään raskaana. Eemil, 4, ja Joel, 2, saavat pikkusisaruksen lähiviikkoina. Vatsa painoi, joten hän hidasti äitinsä kanssa vauhtia.
– Siinä vaiheessa mieheni Aki, minun isäni ja lapset ajautuivat edelle. Näin Akin selän kyllä, Eemil oli hänen harteillaan.
Kuin salama tunnelman keskeytti kummallisesti ajava kuorma-auto.
– Ensin minä näin, kuinka valopylväs kaatui ja että kuorma-auto vain ajoi ja rikkoi paikkoja.
0:54
Pisilä-Kettusen äiti jähmettyi paikoilleen. Kauempana ollut aviomies oli kuullut myös laukauksia. Nelivuotias Eemil oli hetkessä nähnyt kuinka ihmiset jäivät auton alle. Hän tärisi.
– Siinä tajusin, että nyt se tapahtuu, uusi isku. Ja että me olemme tämän kaiken keskellä.
Olisi voinut käydä paljon pahemmin: vain minuuttia aiemmin koko perhe oli seissyt kuorma-auton ajotiellä.
Henna Pisilä-Kettunen juoksi äitinsä kanssa läheisen hotellin vastaanottoon. Sielläkin pelotti, että terroristit tulevat sisään tappamaan, kuten oli käynyt Pariisissa.
– Menimme äidin kanssa piiloon naisten vessaan ja laitoime oven lukkoon. Siellä mielessä pyöri, että missä ovat Aki, isä ja lapset.
Onneksi on kännykät ja Pisilä-Kettunen sai miehensä kiinni nopeasti. Perheen miehet olivat ajautuneet paniikkiin joutuneen ihmismassan mukana läheiseen museoon.
– Museossa oli menossa laivaston sotilaiden juhlat ja sotilaita oli kymmeniä. Aki sanoi, että tämä on Nizzan turvallisin paikka, se rauhoitti mieltä, Pisilä-Kettunen muistelee.
2:21
Hotellissa tunnelma oli toinen. Pienessä vessassa naiset eivät tienneet mitä ulkona tapahtuu.
– Minä laitoin veljille Suomeen viestiä ja kyselin, että mitä tapahtuu. Oli tärkeää kertoa jollekin, missä olimme.
Lopulta noin kolmen tunnin kuluttua naiset uskaltautuivat ulos. Hotellissa tunnelma oli jo rauhoittunut ja kohta poliisi antoi luvan lähteä kotiin. Koko perhe pääsi yhteisen pöydän ääreen lopulta vasta kahden jälkeen.
Kaikki ovat kunnossa, ainakin ulkoisesti.
– Onneksi minun äitini on psykologi ja täällä nyt. Hän auttaa Eemiliä purkamaan tilannetta.
Kesä kotikaupungissa ei enää tunnu samalta, mutta pelolle ei perheessä aiota antaa valtaa.
– Ei minua pelota enkä vihaa tätä paikkaa. Meillä vauvan syntymä on se juttu, keskityn nyt siihen.
4:34
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
