Helena Liikanen-Renger – Ranska
HelenaLiikanenPensecin perheen lapset ovat sairaana. Viisivuotiaalla Oscarilla on korvatulehdus ja pian kaksivuotias Rose on kuumeessa. Olohuoneessa televisio on auki.
- Katso äiti, tuo on meidän kadulta, Oscar huudahtaa.
- Niin on, vastaa äiti.
Perjantai-illan ensimmäinen ravintolaisku tapahtui vain noin sadan metrin päässä Pensecin kotoa, oman kadun kulmassa. Ravintola Le Petit Cambodge oli perheelle hyvin tuttu paikka.
- Lapset olivat juuri menneet nukkumaan kun ulkoa alkoi kuulua kummallista pauketta, Fransien Pensec kertaa illan tapahtumia.
- Me ajattelimme, että taas jotain juhlitaan Place de la Republique-aukiolla, Pariisissa nyt on viikonloppuisin kaikenlaista meteliä.
Lasten nukahdettua Pierre-Yves Pensec puki päälleen ja lähti käymään kioskilla Place de la Republiquen kupeessa. Matkalla aukiolle hän näki kaatuneen vespan ja maassa makaavan miehen, jonka vierellä oli ihmisiä.
- Ajattelin vain, että taas on tapahtunut joku moottoripyöräonnettomuus, niitä näkee usein.
Kun Pierre-Yves hetken päästä palasi kioskilta, kotikatu oli yllättäen teipattu kiinni. Kummastuneena hän kiersi korttelin ympäri, mutta pääsy oli sieltäkin estetty.
- Sanoin poliisille, että minun pitää päästä kotiin, lapset ovat siellä. Poliisi sanoi voivansa päästää minut, mutta vain jos suljen silmät. Lupasin.
Niin poliisi nosti suojaverhoa Pierre-Yves’lle, jotta tämä pääsisi kulkemaan. Edessä oli täysin odottamaton näky: joukko maassa makaavia, peittämättömiä ruumiita. Pierre-Yves nosti kädet silmilleen.
- Se on kummallista, mutta en muista enää mitään yksityiskohtia tuosta hetkestä. Ihan kuin joku itsesuojeluvaisto olisi pyyhkinyt pois nuo muistot.
Nyt ravintolan kulma on täyttynyt kukista, muistosanoista ja kynttilöistä. Ihmisvirta paikalle on jatkuva, monet haluavat surra yhdessä.
- Eilen mietin, että jos vielä tulee yksikin isku lisää, pakkaan perheen autoon ja ajan Hollantiin jonnekin maaseudulle, syntyjään hollantilainen Fransien sanoo.
- Mutta sitten mietin, että mitä minä siellä tekisin. Istuisin jossain majatalossa? Meidän elämämme on täällä, Pariisissa.
Tammikuisten Charlie Hebdo-iskujen seurauksena Fransien kertoi alkaneensa kiinnittää enemmän huomiota ohikulkijoihin ja kanssamatkustajiin, mutta sitten sekin unohtui.
- Haluamme vielä ajatella, että tämä oli vain yksittäinen tapahtuma. Emme me voi mitenkään olla omassa arjessa enää varovaisempia, Pierre-Yves miettii.
Oscarin koulu jatkuu normaalisti maanantaina. Koululle on järjestetty kriisiapua, sillä voi olla, että uhrien joukossa oli lapsen koulukavereiden vanhempia.
- Me kävelemme kuitenkin toista kautta kouluun, ettemme joudu ohittamaan lapsen kanssa tuota ravintolaa.
- Pane nyt pois se leikkipyssy, Pierre-Yves sanoo pojalleen.
Yleensä utelias Oscar-poika ei ole kysynyt yhtään kysymystä tapahtuneesta. Sen sijaan hän on pitkästä aikaa kaivanut esiin muovisen leikkipyssynsä ja haluaa ampua sillä jatkuvasti.
- On vaikea selittää lapselle, että mitä on tapahtunut. Onhan hän kuullut kaiken, olen puhunut asiasta puhelimessa lukemattomia kertoja, Fransien kertoo.
Oscarille hän on sanonut, että korttelissa on tapahtunut kamalia onnettomuuksia. Ehkä kysymysten aika on myöhemmin.