Helsinkiläinen Jenni Sutinen oli ajamassa kotiin kahden lapsensa kanssa Kehä I:llä, kun yhtäkkiä rekka törmäsi hänen autoonsa.
Lauantai 11. syyskuuta oli ihan tavallinen päivä. Perheenäiti Jenni Sutinen oli juuri hakenut 16-vuotiaan lapsensa kaverinsa luota Espoosta ja oli ajamassa kotia kohti. Kyydissä oli myös kuopus, 3-vuotias Onni. Yhtäkkiä Helsingin Kannelmäen liittymän kohdalla Sutinen tunsi, ettei pystynyt enää ohjaamaan autoaan.
– Auto jotenkin jumittui eikä ohjaus toiminut. Ensimmäinen ajatukseni oli, että voi ei, hajosiko autoni tässä keskellä Kehää, Sutinen kertaa muutaman päivän takaisia tapahtumia.
Sitten kaikki tapahtui hyvin äkkiä ja tuli aivan puskista. Sivupeilistä perheenäiti ehti nähdä rekan. Rekka oli törmännyt henkilöautoon takaa, jolloin auto oli puristunut rekan ja turvakaiteen väliin.
– Onneksi turvakaide piti! Olen siitä hyvin kiitollinen, koska muuten olisimme lentäneet ties minne, Sutinen päivittelee.
Yhtäkkiä Sutisen auto pyörähti tiellä ympäri ja jäi poikittain ajokaistalle. Samainen rekka oli epähuomiossa törmännyt autoon vaihtaessaan kaistaa ja sitten vielä uudelleen, kun auto oli törmäyksen voimasta asettunut poikittain.
– Siinä oli hyvin pieni ja avuton olo. Konepelliltämme vain kuoriutui paloja koko ajan, kun rekka työnsi meitä eteenpäin törmäyksen voimasta. Katsoimme tätä ikään kuin hidastuksena, ja se oli kuin Transformers-elokuvasta, Sutinen sanoo.



