Eduskunta hyväksyi viinan hinnan kallistumisen

Alkoholijuomien hinnat nousevat keskimäärin 4,5 prosenttia. Syynä on alkoholiveron 10 prosentin korotus, jonka eduskunta hyväksyi tänään.

Veronkorotus nostaa väkevien juomien hintoja noin 7 prosenttia. Keskioluen ja viinien hintoihin on tulossa noin 3,5 prosentin korotuksia.

Eduskunta päätti muutoksen sisällöstä yksimielisesti. Keskustelussa monet kuitenkin toivoivat, että hallitus saisi jo pian aikaan uuden korotusesityksen.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta moitti jo aiemmin 10 prosentin korotusta pieneksi. Valiokunta ei uskonut, että tämän luokan korotus riittäisi vähentämään kulutusta kunnolla. Se patisteli lausunnossaan jatkamaan korotuksia.

Alkoholiveron korotukseen palataan vielä kerran myöhemmin tällä viikolla, kun lakiesitys hyväksytään toisessa käsittelyssä. Kristillisdemokraatit ehdottavat lainmuutoksen saatteeksi lausumaa, jossa hallitusta vaaditaan aloittamaan uuden korotuksen valmistelun.

Pian tulossa oleva korotus on uusi yritys hillitä alkoholin kulutusta. Sitä yrittäessään hallitus joutuu tasapainoilemaan sen uhkakuvan kanssa, että hintojen nousu Suomessa voi lisätä halvemman alkoholin tuontia erityisesti Virosta.

Kun Virosta tuli EU:n jäsen keväällä 2004, alkoholijuomien tuonti vapautui käytännössä kaikista rajoituksista. Suomi yritti jarrutella matkustajatuomisten tulvaa alentamalla alkoholijuomien veroja keskimäärin kolmanneksella.

Tämän vuoden alkuun mennessä tilanne olikin hallituksen mielestä tasaantunut sen verran, että alkoholiveroa rohjettiin vetää taas ylöspäin. Väkevissä veronkorotus oli 15 prosenttia ja muissa juomissa 10 prosenttia.

Hyvää vaihtoehtoa ei ollut

Eduskunnassa kiistellään yhä siitä, oliko tuo päätös välttämätön. Kari Kärkkäisen (kd.) mielestä tuolloin tehtiin iso virhe.

Silloinen valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) vastasi arvostelijoille, että kyllä ikävät seuraukset osattiin ennakoida, mutta seurauksia olisi tullut siitäkin, jos Suomessa ei olisi menty hinnanalennuksiin.

Raimo Vistbacka (ps.) arveli, että tuntuva hinnankorotus voisi johtaa kotipolton, salakuljetuksen ja Viron-tuonnin lisääntymiseen.

Sanna Perkiön (kok.) mielestä viinan hintaa voisi nostaa rajusti. Helsinkiläinen Perkiö myös ihmetteli sellaista aluepolitiikkaa, että Alkon myymälöitä ripotellaan joka niemeen ja notkelmaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat