Eduskunnan puhemiehistö säilyy ennallaan – Vanhanen jatkaa odotetusti puhemiehenä

Matti Vanhanen (kesk.) jatkaa eduskunnan puhemiehenä. Hänet äänestettiin eduskunnan kevätistuntokauden ensimmäisessä täysistunnossa puhemieheksi 171 äänellä.

Ensimmäiseksi varapuhemieheksi äänestettiin pääministerin tehtävästä joulukuussa eronnut Antti Rinne (sd.). Hänet valittiin varapuhemieheksi 142 äänellä.

Toiseksi varapuhemieheksi valittiin perussuomalaisten Juho Eerola. Hänet valittiin 150 äänellä.

Äänestys toteutettiin suljettuna lippuäänestyksenä.

Puhemies johtaa eduskunnan toimintaa yhdessä puhemiesneuvoston kanssa.

Puhemies myöntää täysistunnoissa puheenvuorot ja vastauspuheenvuorot, tekee äänestysesitykset sekä päättää asioiden lopullisesta käsittelyjärjestyksestä.

Eduskunta aloitti tänään kevätistuntokautensa, ja valtiopäivien avajaiset ovat vuorossa huomenna.

Eduskunta palasi virallisesti joulutauolta, mutta useimmat palanneet sorvin ääreen jo aikaisemmin

Syysistuntokausi päättyi dramaattisesti, kun ensin pääministeri Rinteen hallitus joutui eroamaan Posti-sotkun takia ja nykyisen pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus aloitti toimintansa. Marinin hallitus jatkoi työtään Rinteen hallituksen tekemän työn pohjalta ja hallitusohjelma pysyi samana.

Marininkin hallituksen taival alkoi draamalla, kun oppositio jätti heti kärkeen välikysymyksen. Kysymys koski Syyrian al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten tai Suomesta sinne päätyneiden Isis-perheiden kotiuttamista ja toimien asianmukaisuutta.

Vaikka eduskunta palasi virallisesti tänään joulutauolta, ovat monet edustajat palanneet jo joulunpyhien jälkeen sorvin ääreen. Tammikuussa kansanedustajat perinteisesti kiertävät kentällä ja tapaavat kansaa.

Joulutauon aikana myös valiokuntia on ollut koolla. Puolustusvaliokunta on kokoustanut Iranin tammikuun alussa tekemien iskujen takia ja perustuslakivaliokunta on käsitellyt ulkoministeri Pekka Haaviston toimien laillisuutta al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamiseen liittyen.

Perustuslakivaliokunta selvittää Haaviston toimintaan, sillä kymmenen opposition kansanedustajaa jätti joulukuussa muistutuksen, jossa pyydetään perustuslakivaliokuntaa tutkimaan Haaviston toimien laillisuus Syyrian al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamisasiassa.

Kansanedustajat pyysivät muun muassa tarkastelemaan sitä, onko Haavisto painostanut virkamiehiä tekemään lainvastaisia päätöksiä.

Lindtman jatkaa demarien eduskuntaryhmän johdossa, Kurvinen keskustan

Myös eduskuntapuolueiden eduskuntaryhmät ovat pitäneet tänään järjestäytymiskokouksiaan. Ryhmien puheenjohtajat pysyvät ennallaan ainakin niissä eduskuntaryhmissä, jotka ovat kokouksiensa tuloksista ilmoittaneet.

Suurimman hallituspuolueen SDP:n eduskuntaryhmä valitsi ryhmän puheenjohtajaksi Antti Lindtmanin, joka on johtanut SDP:n eduskuntaryhmää keväästä 2015 lähtien. Ensimmäisenä SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana jatkaa Kristiina Salonen ja toisena varapuheenjohtajana Ilmari Nurminen.

Keskustan ryhmän johdossa jatkaa Antti Kurvinen. Varapuheenjohtajina jatkavat kansanedustajat Eeva Kalli ja Hanna-Leena Mattila.

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän johdossa jatkaa kansanedustaja Anders Adlercreutz. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström ja toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Sandra Bergqvist.

Myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmä järjestäytyi kokouksessaan tiistaina. Paavo Arhinmäki jatkaa ryhmän puheenjohtajana vuoden 2020. Myös varapuheenjohtajat Juho Kautto ja Matti Semi jatkavat tehtävissään.

Opposition suurimpien ryhmien johto näyttää kevätkaudella tutulta. Kokoomuksen ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Kai Mykkänen. Ryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Sari Sarkomaa, toiseksi varapuheenjohtajaksi Jukka Kopra sekä kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Anna-Kaisa Ikonen.

Perussuomalaisten ryhmän puheenjohtajana jatkaa Ville Tavio. Myös varapuheenjohtajisto pysyi ennallaan. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Jani Mäkelä ja toisena varapuheenjohtajana Arja Juvonen.

Lue myös:

    Uusimmat