Nykänen ei saanut vaikuttaa osuuteensa Eddie-elokuvassa: "Varmaankin ollaan tämän jälkeen juttusilla"

Matti Nykänen kertoo, että Eddie Edwards on oivallinen markkinamies ja hyvä ystävä. Hän olisi toivonut kuitenkin yhteydenottoa ennen Eddie The Eagle -elokuvan kuvauksia.

Mäkikotka Eddie Edwards hyppäsi samaan aikaan kuin Suomen ylpeys ja sankari, Matti Nykänen.

"Maailman huonoin ja maailman paras" hyppääjä ovatkin vanhoja tuttuja keskenään. Miehet osallistuivat kumpikin esimerkiksi vuoden 1988 talviolympialaisiin, jossa Nykänen voitti kaiken ja Edwards jäi viimeiseksi.

– Samassa hississä on oltu monesti. Silloin keskityin omiin suorituksiin, mutta autoin myös "Eetua" ja kannustin häntä. Olemme hyviä ystäviä, Nykänen sanoo MTV.fille.

Mies kertoo, että hän tapasi Edwardsin ensimmäisen kerran noin 30 vuotta sitten Kuopiossa. Edwards oli juuri alkanut harjoitella mäkihyppyä pikkumäessä.

– Kun puhutaan pujottelusta, laskettelusta ja syöksystä, joita hän on aikanaan harrastanut, niin mäkihyppy on aivan eri kuvio. Olen ylpeä, että hän pääsi noin pitkälle. Ei hän välittänyt, vaikkei päässyt toiselle kierrokselle ikäpäivänä. Iloinen ja pirteä ihminen!

Edwardsin sankarillinen epäonnistuminen nosti hänet yleisön ja median suosioon. Nykänen ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että Edwards olisi ollut yksiselitteisesti huono hyppääjä. Mäkikotka ihailee myös brittikollegansa tapaa pärjätä julkisuudessa.

– Kömpelöä se ei ollut, hänellä oli kuitenkin laskettelutausta. Ei joka jätkä suurmäestä hyppää. Eetu on bisnesmies, perkele, ja markkinoinnin ammattilainen. Hän hoiti homman helvetin hyvin, muuta en voi sanoa. Hieno ihminen, Nykänen lisää.

– Emme ole olleet tekemisissä. Hän on mielestäni markkinointipäällikkönä, mutta en ole ihan varma, koska hänellä menee aika lujaa. Eddie on hyvä bisnesmies.

Mukana useassa kohtauksessa

Edwardsista kertova Eddie The Eagle -elokuva tulee ensi-iltaan 1. huhtikuuta. Elokuva perustuu oikeisiin tapahtumiin, mutta on näytelty. Nykäsenkin hahmo on mukana elokuvassa useammassakin kohtauksessa.

– Aika hullulta tuntuu, että olen melkein pääroolissa hänestä tehdyssä elokuvassa. Totta kai kuulun siihen hänen kuvioonsa mukaan, mutta jollain tavalla tuntuu hullulta, että olen se päähenkilö siinä elokuvassa. Tämmöisiä olen kuullut, mutta en ole elokuvaa nähnyt.

Nykänen toteaa, ettei häntä haastateltu elokuvaa varten eikä häneltä pyydetty lupaa siihen, että hänen hahmonsa on mukana filmissä. Nykänen sai kuitenkin kuulla elokuvasta ensimmäisen kerran jo kaksi vuotta sitten.

Hän ei osaa sanoa, onko osallistumassa kutsuvierasensi-iltaan.

– Minua ei ole pyydetty minnekään. Katsotaan sitten.

Hän ei ole kuitenkaan käärmeissään Edwardsille. Vanhan ystävänsä Nykänen kuitenkin tapaisi mieluusti.

– Varmaankin tämän jälkeen ollaan juttusilla ja keskustellaan, että mikä on minun näkemykseni.

Lue myös:

    Uusimmat