Dramaattinen muutos – katso, miten harvalla Suomen alueella syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee

Neljännen lapsen saanut pariskunta: "Olemme nauttineet lapsiperhearjesta" 1:28

Suomen syntyvyys on laskenut kahtena edellisvuonna ennätyksellisen alhaiseksi. Samalla väestö ikääntyy, mikä tietää kuolleiden määrän kasvua suhteessa syntyneisiin. 

Kun katsoo tilannetta alueittain, voi havaita suuren muutoksen luonnollisessa väestönlisäyksessä viimeisten muutaman vuosikymmenen ajanjaksolla. Luonnollisella väestönlisäyksellä tarkoitetaan syntyneiden suhdetta kuolleiden määrään. 

Alue- ja väestökehityksen tutkija Timo Aron havainnollistava karttakuva puhuu karua kieltään. Suomen 69 seutukunnasta vain neljässä syntyvyys oli vuonna 2023 kuolleisuutta suurempaa. Vertailun vuoksi vielä vuonna 1990 syntyneitä oli enemmän 46 seudulla. Maakunnista puhuttaessa vain Uudellamaalla syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee.

– Muutosta voidaan pitää radikaalina, se on tapahtunut yhden sukupolven aikana, eli noin 30 vuoden aikana. Voimme käyttää sanaa historiallinen, sanoo Aro Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.

Kaikkiaan Suomessa syntyi viime vuonna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 43 320 lasta. Kuolleita puolestaan oli koko maassa 61 106. Väestö kuitenkin kasvoi, kiitos ennätyksellisen korkean maahanmuuton. Suomen väkiluku oli vuoden 2023 lopussa 5 604 558.

– Jos maahanmuutto säilyy samalla tasolla kuin se on ollut nyt parin viime vuoden aikana, se vaikuttaa hyvin positiivisesti. Kaikki ne puheet Suomen väestön vähenemisestä 1930-luvulla, työikäisen väestön väheneminen, huoltosuhteen heikkeneminen, ne kaikki puheet voidaan perua, jos maahanmuutto säilyy sillä tasolla, mitä se on pari viime vuotta ollut. Eli sillä on valtava vaikutus kansantalouteen ja koko yhteiskuntapolitiikkaan, sanoo Aro.

Syntyvyysluvut ovat nyt tilastohistorian alimmat ja Aro toivoo, että syntyvyys olisi nyt alimmalla tasollaan. 

– Syntyneiden määrä on nyt niin alhaisella tasolla, etten haluaisi nähdä tai kuvitella, että se tämän alemmaksi voisi enää tulla, sanoo Aro. 
 

Dramaattinen muutos: enää neljällä Suomen seudulla syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee 8:33

Lue myös:

    Uusimmat