Trooppinen myrsky Dorian on yltynyt hurrikaaniksi, meteorologit kertovat. Uutiskanava CNN:n mukaan myrsky yltyi ykkösluokan hurrikaaniksi Neitsytsaariin kuuluvan Saint Thomasin kohdalla.
Saint Thomasin saaren lähellä on ollut tuulenpuuskia, jotka ovat olleet nopeudeltaan jopa lähes 50 metriä sekunnissa. Korkeimmat tasaiset tuulennopeudet ovat olleet noin 37 metriä sekunnissa.
Seuraavaksi hurrikaani uhkaa Puerto Ricoa. Puerto Ricon kuvernööri Wanda Vazquez on julistanut osavaltioon hätätilan.
Vasquezin mukaan osavaltio on nyt huomattavasti paremmin valmistautunut kuin vuonna 2017, kun hirmumyrsky Maria ruhjoi osavaltiota.
Yhdysvaltain liittovaltion pelastustoimesta vastaavan viraston Feman lehdistösihteeri Elizabeth Litzow kertoi CNN:lle, että virastolla on Puerto Ricossa enemmän tarpeistoa kuin ennen Marian saapumista saarelle.
– Saarella olevassa kalustossa on vuoteen 2017 verrattuna kolme kertaa enemmän generaattoreita, yhdeksänkertainen määrä aterioita, viisinkertainen määrä vettä ja 16 kertaa enemmän sinisiä pressuja, hän kertoi.
Alkoholin myynti on lopetettu saarella
CNN:n mukaan paikalliset ovat valmistautuneet myrskyn tuloon muun muassa suojaamalla kotiensa ikkunoita vanerilla ja ikkunaluukuilla.
