Dopingskandaali paisuu: saksalaislääkärin asiakkaina ollut 21 urheilijaa kahdeksasta eri maasta

Skandaali MM-laduilla - miten doping kitketään? 7:40
Videolla Suomen urheilu eettisen keskuksen pääsihteerin Harri Syväsalmen kommentit MM-kisojen dopingskandaalista.

Saksan poliisin mukaan dopingrikoksista pidätetyllä lääkärillä Mark Schmidtilla on ollut asiakkainaan peräti 21 urheilijaa viidestä eri talviurheilulajista.

Syyttäjä Kai Gräber kertoi uutistoimisto DPA:n mukaan keskiviikkona Münchenissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että urheilijat tulevat kahdeksasta eri Euroopan maasta. Urheilijat edustavat viittä eri lajia, joista kolme on talvi- ja kaksi kesälajeja.

Tutkinnassa on löydetty veripusseja, jotka poliisi uskoo pystyvänsä yhdistämään oikeisiin urheilijoihin Maailman antidopingtoimiston Wadan tietokannan perusteella. Tähän asti yhdeksän urheilijaa on tunnustanut olleensa Schmidtin kanssa yhteistyössä.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2011 ja tämän talven Seefeldin MM-hiihtojen välillä. Maanantaina pidätettiin jo viides henkilö vyyhtiin liittyen. Hänen epäillään kuljettaneen veripusseja ja auttaneen urheilijoita verensiirroissa.

– On kolminumeroinen määrä tapauksia, joissa on otettu verta (henkilöstä) ja sitten laitettu takaisin ympäri maailman. Saksassa, Itävallassa, Italiassa, Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Kroatiassa, Sloveniassa ja Havaijilla, syyttäjä Gräbersanoi tiedotustilaisuudessa.

Graeberin mainitsemat maat eivät viittaa dopingrikkojien kansalaisuuksiin, vaan niihin maihin, joissa järjestetyissä kilpailuissa rikkeitä on tehty. Kun aikaikkuna on vuodesta 2011 tähän kevääseen, tuona aikana Suomessa on järjestetty esimerkiksi hiihdon MM-kisat.

Poliisin arvion mukaan Schmidt on saattanut ansaita veridopingin kautta jopa 100 000 euron vuosituloja.

Lue myös:

    Uusimmat