40 vuoden ajan Donna on säilyttänyt voista valmistettua rintakuvaa, joka esittää häntä itseään!
40 vuoden ajan Donna Moenning on säilyttänyt saamaansa huomionosoitusta. Tehtävä on ollut haastava: kyseinen palkinto on nimittäin valmistettu voista, kertoo CNN.
Sai pitää voi-rintakuvan
Vuonna 1980 Donna kisasi "maitoprinsessan" tittelistä maaseutumarkkinoilla. Hän oli aiemmin voittanut kaksi niin sanottua maaseutumissin titteliä erilaisissa tapahtumissa, ja eteni voittojensa ansiosta kisaamaan Minnesotassa järjestettäville suurmarkkinoille. Joka vuosi messuilla valitaan voittaja edustamaan paikallista maitoteollisuutta.
Kisan hengessä jokaisesta finalistista valmistettiin rintakuva, joka on muotoiltu 30 kilon voikeosta. Tämäkin perinne on edelleen voimissaan.
1980-luvulla kisannut Donna ei voittanut "maitotytön" titteliä, mutta sai pitää voi-näköispatsaan palkintona. Hän päätti säilyttää sen.
"Ihmiset ovat ihmeissään"
40 vuoden ajan Donna on kantanut voipäätä mukanaan. Kasarikampaus on kestänyt aikaa, eivätkä kasvotkaan ole sulaneet. Donna säilyttää teosta pakastimessa.
– Ihmiset ovat ihmeissään. Se on ikoninen osa Minnesotan maalaismessujen historiaa. Se, että minulla on pieni osa tuota historiaa pakastimessani, on monille ihmisille aika uniikki asia, Donna kuvailee.
Hän itse haluaa säilyttää teoksen paitsi muistona tapahtumasta, myös omasta historiastaan.
– Kaikessa todella on kyse ihmisistä, jotka tapaat, ja asioista, jotka opit. Niitä kannat mukanasi. Se on hyvä asia, hyvä asia. Kuten voi, Donna heittää.
LUE MYÖS: Jessica löysi rannalta esihistoriallisen hain jättimäisen hampaan: "Tajunnanräjäyttävää ajatella, että meillä on hallussamme 3–5 miljoonaa vuotta vanha fossiili"
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Lähde: CNN