Donald Trump tulistui talkshow-isännälle: Tämän ei pitänyt olla yksi kysymyksistä!

Republikaanien presidenttivaalien ehdokkaaksi pyrkivä miljardööri Donald Trump joutui itse keskelle pilkkaa perjantai-iltana talkshow-isäntä Jimmy Fallonin vieraana.

NBC:n suosittu keskusteluohjelma The Tonight Show Starring Jimmy Fallon oli kutsunut Trumpin vieraakseen ja Fallon haastoi itsekeskeisenä pidettyä naisia, meksikolaisia ja muita poliitikkoja haukkuvaa kiinteistömogulia imitoimalla ja pukeutumalla Trumpiksi.

Trumpilta eivät kuitenkaan omat vitsit loppuneet.

Yhdysvalloissa suosittu myöhäisillan talkshow oli tavallistakin odotetumpi. Arviolta satakunta turistia, median edustajaa ja Trumpin kannattajia kerääntyi Manhattanin Rockefeller Centerissä sijaitsevan NBC:n studion eteen, jotta he näkisivät edes vilauksen suupaltista republikaanien ennakkosuosikista.

Trump on yleensä antanut presidentinvaalien kampanjaan liittyvät haastattelut vain muutaman korttelin päässä sijaitsevassa Trump Towerissa.

Lauantaiaamuna Suomen aikaa oli ensimmäinen kerta, kun hän heittäytyi television keskusteluohjelmaan.

Kaksi Trumpia lavalla

Fallon on pilkannut Trumpia ohjelmissaan lähes koko Trumpin kampanjan ajan. Hän on pukeutunut Trumpiksi, imitoinyt tämän puhetyyliä ja epäselviä lausuntoja.

Fallon kuitenkin tiesi, ketä katsojat jo alkupuheessa odottivat, joten hän aloitti shown muuttamalla ohjelman logon hetkeksi The Tonight Show Starring Donald Trumpiksi.

Sen jälkeen Fallon käveli Trumpin hiuksia jäljittelevän perukin kanssa lavalle rakennettuun pukuhuoneeseen, joka oli täynnä Trumpin omia kuvia.

Fallon istahti valoilla kehystetyn peilin eteen, katsoi kuvastinta ja sanoi:

– Näytän upealta.

Sen jälkeen paljastui, ettei kehyksissä ollutkaan peiliä, vaan toisella puolella istui oikea Trump.

– Ei, me näytämme upealta, Trump sanoi ja yleisö repesi raikuviin aplodeihin.

– Ainoa, joka minua voi kunnolla haastatella, on minä, Fallon jatkoi.

– Minun haastattelemiseni – hieno idea, Trump lisäsi.

"Olen hyvin rikas!"

Fallon yritti haastaa Trumpia kysymällä, miten tämä aikoo oikeasti luoda työpaikkoja, ja Trump vastasi omaan epäselvään tyyliinsä.

– Minä vain teen sen!

– Mutta miten? Fallon yritti.

– Vain tekemällä sen.

– Nerokasta. 

Verotuksesta ja Yhdysvaltain talouden tasapainottamisesta liittyviin kysymyksiin, Trump vastasi kuuluisaksi muodostuneella iskulauseellaan.

– Olen hyvin rikas!

Trump lupasi keskustelussa vähentää hallinnon kuluja ja estää yrityksiä siirtämästä työpaikkoja ulkomaille. Fallon piikitti kuitenkin takaisin matkimalla Trumpia.

– Anteeksi en oikein kuunnellut, olin liian kiireinen ihailemaan olemustani.

Varapresidentiksi Trump ehdotti sopivaksi muusikko Kanye Westiä, mutta perui ehdotuksen vierailun loppupuolella.

Trump ei pyytele anteeksi

Trumpin vierailu osui 9/11 vuosipäivään ja newyorkilaisena hän pääsi kehumaan kaupunkilaisten selviytymiskykyä yhden USA:n historian tuhoisimman terrori-iskun jälkeen.

Trump piti pitkän puheen puolustelemalla rasistisia ja muita möläytyksiä vetoamalla, ettei hänellä ole koskaan mukana valmiiksi kirjoitettuja puheita.

Trump on saanut viime päivinä paheksuntaa, kun hän haukkui puolueensa toisen vaaliehdokkaan Carly Fiorinan kasvot.

– Oletko koskaan pyytänyt mitään anteeksi, Fallon kysyi?

– Tämä ei pitänyt olla yksi kysymyksistä, Trump huudahti!

– Olen kuten sinä puheissasi – improvisoin, Fallon kuittasi.

Trump oli hieman vaivautunut, mutta vastasi sanomalla, että tulee pyytämään ehkä tulevaisuudessa jotain anteeksi, jos on jossakin väärässä. Fallonia ja yleisöä nauratti.

Haastattelun sävy oli kuitenkin alun irvailujen jälkeen kunnioittavan kohtelias ja selvästi paikoin käsikirjoitettu.

Trump olikin pilkkaamisesta huolimatta tyytyväinen huumoriosuuteensa, sillä hän mainosti ennen ohjelman alkamista osuuttaan hauskaksi Twitterissä.

Yhdysvalloissa presidentinvaalien ehdokkaiden esiintyminen talkshowssa on tärkeä osa kampanjoita, sillä maan johtajan halutaan poliittisesta asemasta huolimatta olevan myös rento persoona, joka osaa nauraa itselleen.

Ensi viikolla Fallonin vieraana on demokraattien ennakkosuosikki Hillary Clinton.

Lue myös:

    Uusimmat