Mainos

Dominoiva nainen harrastaa vähemmän seksiä – mikä neuvoksi?

Naiset jotka ovat määrätietoisia ja itsevarmoja päätöksentekijöitä makuuhuoneen ulkopuolella, eivät pidä niin hauskaa vällyjen välissä makkarissa, väittää taannoinen tutkimus. Seksiterapeutti Laura Berman kertoo, mihin kaikkeen vahvatahtoisen naisen tulisi kiinnittää huomiota omassa käytöksessään, jotta seksiin löytyisi jälleen iloa ja puhtia.

Yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston vuonna 2011 teettämän selvityksen mukaan itsenäiset ja dominoivat naiset eivät ole järin aktiivisia makuuhuoneen puolella. Pientä kihinää aikoinaan aiheuttaneessa selvityksessä seurattiin tuhansia pariskuntia ja heidän seksielämänsä vilkkautta. Tuolloisten tuloksien mukaan nainen, joka tekee suurimmat päätökset huushollissa, kokee myös vähemmän intiimiä hetkiä makuhuoneen puolella: määrätietoinen, viimeisen sanan sanova nainen harrasti seksiä huomattavasti harvemmin kuin muut kanssasisarensa.

– Tutkimustuloksissa on perää jos ottaa huomioon sen, että nainen joka tekee kaikki päätökset kotitaloudessa on arvatenkin kiireinen, ahdistunut ja ylityöllistynyt, kuten myös ärtynyt siitä ettei kumppani kanna korttaan kekoon. Ei ihmekään, ettei nainen "ole sillä tuulella" kaiken sen stressin keskellä, seksiterapeutti Laura Berman pohtii omilla verkkosivuillaan.

Laura Berman otti härkää sarvista ja neuvoo, mitä voimakastahtoisen, itsevarman ja dominoivan naisen tulisi ottaa huomioon omassa käytöksessään arjen askareissa:

1. Älä kohtele puolisoasi kuin lasta (tai koiraa)

Kukapa ei tuntisi oloaan turhautuneeksi, kun oma kumppani ei toimi samalla tavalla arkirutiineissa kuin mitä itse on tottunut. Oli kyse sitten oikeasta tavasta laittaa vessapaperirulla telineeseen (vieriikö paperi ala- vai yläkautta, siinäpä vasta iänikuinen kysymys!), oikeasta tavasta viikata lakanat tai siitä, jos toinen osapuoli antaa lasten syödä päivälliseksi jäätelöä – vieläpä suoraan purkista – saattavat nämä tavat ottaa pattiin pahemmankin kerran.

Jos hyökkäät tiikeriemon elkein hampaat irvessä kumppanisi kimppuun eli nuhtelet ja kritisoit häntä kovaan ääneen (etenkin lasten edessä), saatat kolhaista hänen itsetuntoaan pahemman kerran. Hän ei tunne oloaan yhdenvertaiseksi kumppaniksi, eikä myöskään vahvaksi, haluttavaksi aikuiseksi mieheksi, vaan hömelöiseksi lapseksi (tai koiraksi) jota torutaan siitä, ettei hän totellut käskyjäsi. Tämä ei varmastikaan ole mieltä ylentävää tai saa miestä tuntemaan itseään itsevarmaksi seksuaaliseksi olennoksi – siksi hän ei myöskään kurottele sinua lähemmäksi illalla, vaan kääntää kylmästi kylkeään.

Laura Bermanin mukaan tällainen käytös vaikuttaa myös sinuun itseesi ja siihen, ettet tunne myöskäänm itseäsi lemmenkipeäksi: jos kohtelet kumppaniasi kuin pientä lasta, et ainoastaan loukkaa häntä, vaan saat hänet omissa silmissäsi näyttämään vähemmän haluttavalta, etkä innostu tästä yhtä lailla seksuaalisesti. Jos kohtelet kumppaniasi kuin lasta, et myöskään anna hänelle vastuuta (jopa niinkin arkisissa asioissa, kuten huolehtia pyykeistä, tiskeistä, kauppareissuista...): se tekee hänestä silmissäsi epäkyvykkään ja -kypsän ihmisen, vaikka todellisuus olisikin aivan jotain muuta.

2. Kommunikointi kunniaan

Älä oleta, että kumppanisi osaa lukea ajatuksiasi: kerro itse omista toiveistasi ja haluistasi. Kun kumppanisi kävelee pitkin yhteistä huushollianne siivoten ja sinä kipität hänen perässään "korjaten" kaiken, mitä hän tekee, mihin hän koskee ja samalla mutiset ärtyneenä hänelle, ei ihmekään että välinne eivät pursua intohimoa ja läheisyyttä.

Vaihda sinä vapaalle ja kerro hänelle toiveistasi kilttiin sävyyn, syyllistämättä tai huokailematta. Pidä mielessäsi, että puhut omalle kumppanillesi ja rakastajallesi – et esimerkiksi lapsillesi tai vihamiehellesi. Kiinnitä huomiota omaan äänensävyysi ja varo nalkuttamasta kimeään, katkeraan sävyyn. Laura Berman neuvoo, että voit myös piilottaa toiveesi seksikkäisiin viesteihin: "Kulta, olen nähnyt sinut alasti. Tiedän, että sinulta varmasti löytyy muskeleita, joilla voit nostaa leivänpaahtimen ja pyyhkiä muruset pois!"

Lue myös:

3. Sitä saa mitä tilaa

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, sitä saa mitä tilaa. Tämä pätee myös ihmissuhteissa: jos ainoastaan nalkutat, kommunikoit niskavillat pystyssä ärsytyskynnyksesi rajamailla ja annat ilkeää, vihan mustuttamaa palautetta, ei liene yllätys että toinen osapuoli tuntee samankaltaisia tuntemuksia – stressiä, ärtymystä ja jännittyneisyyttä – sinuakin kohtaan. Jos osaat pukea sanasi kauniisti ja rakentavasti, osoittaa hänelle fyysistä kiintymystäsi ja pistää hitusen romantiikkaa peliin, saanet samalla mitalla takaisin.

Anna rakkaallesi positiivista palautetta ja kehuja pitkin päivää; paranna kumppanisi itsetuntoa sen sijaan, että myttäisit sen. Kukapa ei kaipaisi kuulla olevansa vahva, seksikäs, inspiroiva, älykäs, hurmaava, haluttava, ihana... Jospa metsä tosiaan vastaisi niin, kuin sinne huudetaan?

Kun keskitytte enemmän siihen, mikä todella on hyvää ja mikä toimii teidän suhteessanne ettekä keskity vain huonoihin puoliin, myös onni ja vetovoima kukoistaa välillänne.

Tiivistäen: kohdelkaa toisianne tasa-arvoisesti kunnioittaen ja rakastaen.

AVA on myös Twitterissä!Käyttämällä twiitissäsi hashtagia #avatv viestisi voi päästä telkkariin.Tykkää AVAsta myösFacebookissa!


AVA / Katri Koskinen

Kuvat: Shutterstock

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.