Diili-finalisti ylistää kilpailun voittanutta Olli-Pekkaa: ”Jään innolla odottamaan, mitä hän saa aikaiseksi”

Helena Kastikainen kertoo Diilin olleen hieno kokemus.

Diilin finaalissa toiseksi tullut Helena Kastikainen ei harmittele tappiotaan. Hän myöntää olevansa pettynyt siihen, ettei voittanut, mutta toteaa toisaalta olevansa jo unelmatyössään.

– En tiedä, pidänkö itseäni häviäjänä.

Kastikainen hehkuttaa vuolaasti Diilin voittanutta Olli-Pekka Villaa.

– Hän on siviilissä juuri sellainen, kuin ohjelmassa on näytetty. Hän on asiantuntija, todellinen johtaja ja rautainen osaaja, jolla on hyvät kommunikaatiotaidot.

Hän toteaa markkinointijohtajan työn sopivan Villalle täydellisesti.

– Jään innolla odottamaan, mitä hän saa aikaiseksi.

Kastikainen kertoo Diilin olleen hieno kokemus. Hän sai ohjelmasta paljon uusia ystäviä. Kastikainen on aiemmin puhunut työuupumuksestaan ja masennuksestaan, joista kärsi ennen Diiliin osallistumista. Vaikeiden kokemusten vuoksi hän kokee Diilissä menestymisen erityisen arvokkaaksi.

– Omaan taustaani liittyvän kamppailun vuoksi oli hienoa nähdä, että pystyn siihen. Sain näyttää sen itselleni, että olen edelleen osaava ja pystyvä.

Diilin kaikki jaksot mtv-palvelussa. 

Lue myös:

    Uusimmat