Demokratialla monia uhkia – auttaisiko äänestyssovellus puhelimessa?

Demokratialla monia uhkia – auttaisiko äänestyssovellus puhelimessa? 7:59

Päätöksenteko valuu kauemmas ja epädemokraattisille tahoille eikä äänestäminen kiinnosta kansaa. Sitra ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi ongelmaan mobiilisovellusta, jonka kautta puolueiden jäsenten tai kansalaisten näkemyksiä voisi kysellä.

Demokratiaa uhkaavat globalisaatio ja matala äänestysprosentti, sanovat Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ja Sitran ennakointiasiantuntija Elina Kiiski-Kataja.

Päätöksiä tekevät Teivaisen mukaan yhä enemmän kansainväliset ja taloudelliset tahot, joihin ei voi demokraattisesti vaikuttaa.

– Jos mietitään rahapolitiikkaa, niin sehän on siirretty pois demokraattisen päätöksenteon piiristä. Euroopan keskuspankki toimii tavalla, joka ei ole vaalien heiluteltavissa, Teivainen selittää aamun Huomenta Suomi -lähetyksessä.

Myös äänestäminen niistä asioista, joihin voisi vaikuttaa, kiinnostaa kansalaisia yhä vähemmän. Kiiski-Kataja uskoo tämän johtuvan osin siitä, että demokratiat toimivat edelleen kuin 1900-luvun alun yhteiskunnissa eikä esimerkiksi teknologian kehitystä ole otettu huomioon.

Sitran raportissa aiotaan ehdottaa mobiilisovellusta, joiden avulla puolueen jäsenten tai kansalaisten mielipiteitä voitaisiin kysellä ja mitata.

– Pitää luoda uusia osallistumisen keinoja, Kiiski-Kataja sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat