Eilen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ilmoittautui mukaan kolmannen kauden senaattori Amy Klobuchar, jota pidetään maltillisena siltojen rakentajana ja tiukkana pomona. Donald Trump piti Klobucharin lehdistötilaisuutta "huonona ajoituksena."
Amy Klobuchar on jo viides demokraattinainen, joka ilmoitti osallistuvansa presidenttimittelöön. Aiemmin mukaan ovat ilmoittautuneet jo Elizabeth Warren, Kamala Harris, Tulsi Gabbard ja Kirsten Gillibrand. Klobuchar ei kenties ole yhtä tunnettu kuin Warren tai Harris, mutta kolmannen kauden senaattorina hänellä on runsaasti kokemusta politiikan kentältä.
Lue lisää: Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin vajaa kaksi vuotta – demokraattien ehdokaskilpailu alkaa vauhdittua
Sunnuntaina Minneapolisissa pitämässään tilaisuudessa hän julisti lumimyräkän keskellä seisoessaan, että ensimmäisenä päivänään presidenttinä hän ensi töikseen liittyisi takaisin Pariisin ilmastosopimukseen. Tilaisuudessa hän lupasi, että presidenttinä hän keskittyisi "saamaan asiat hoidetuksi."
– Tarvitsemme ihmisiä, joilla on sisua. Minulla sitä on. Mielestäni on tärkeää, että kuuntelemme ihmisiä ympäri maata ja että Valkoisessa talossa on ihminen, jolla on kansan tuki, Klobuchar kommentoi.
Donald Trump otti välittömästi kantaa
Presidentti Donald Trump kommentoi Klobucharin ilmoitusta tuoreeltaan.
