Australiassa maahan päässyttä koronaviruksen delta-muunnosta eli niin sanottua Intian muunnosta pyritään torjumaan tiukoilla rajoituksilla.
Sydneyssä on kesäkuun aikana todettu noin 130 delta-muunnokseen liitettyä koronatartuntaa.
Herkästi tarttuvaa deltamuunnosta on todettu myös kolmessa muussa osavaltiossa: Pohjoisterritoriossa, Queenslandissa ja Länsi-Australiassa.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta kuukausiin, kun koronatartuntoja on ilmennyt samaan aikaan monessa osassa Australiaa.
Sydneyssä alkoi sunnuntaina kahden viikon koronasulku, joka koskee yli viittä miljoonaa ihmistä. Kotoa saa sulun aikana poistua vain välttämättömästä syystä, kuten kauppaan, lääkäriin tai ulkoilemaan.
Sydneyn koronarypäs on liitetty lentoyhtiöiden työntekijöitä kuljettaneeseen autonkuljettajaan, jolla todettiin tartunta aiemmin kesäkuussa.
Tartuntoja vuotanut hotellikaranteeneista
Pohjoisterritoriossa Darwinin kaupungissa alkoi sunnuntaina koronasulku, kun läheisellä kaivoksella todettiin muutama koronavirustartunta.
Alun perin kahdeksi vuorokaudeksi asetettua sulkua on pidennetty jatkuvaksi perjantaihin asti.
Lisäksi rajoituksia on tiukennettu useilla alueilla. Esimerkiksi Brisbanessa määrättiin maanantaina kokoontumisrajoituksia sekä maskipakko.
Monet osavaltiot ovat myös kieltäneet matkustamisen Sydneyyn.
Osa nyt ilmenneistä tapauksista on liitetty maahantulijoiden hotellikaranteenista karanneisiin tartuntoihin.
Uusi-Seelanti on laittanut ainakin tiistaihin asti kokonaan jäihin Australian kanssa solmitun matkustuskuplan, joka on mahdollistanut matkustamisen maiden välillä ilman karanteenia.
"Luulen, että olemme astumassa uuteen vaiheeseen"
Tartuntaluvut voivat nousta tämänhetkisestä tasosta vielä huomattavasti muunnoksen korkean tartuttavuuden vuoksi, varoitti Uuden Etelä-Walesin osavaltion pääministeri n maanantaina.
