Danske Bank luopuu tunnuslukukorteista – poistuvat käytöstä viimeistään syksyllä

Danske Bankin asiakkaat tunnistautuvat palveluihin ja verkkokauppoihin jatkossa sovelluksen kautta, kun pankki luopuu turvakorttijärjestelmästään, kertoo pankki tiedotteessa.

–  20 vuotta sitten verkkopankkia käytettiin pääasiassa kotona omalla pöytäkoneella. Silloin esimerkiksi lukitussa laatikossa pidetty turvakortti oli erinomainen ratkaisu, kertoo Danske Bankin vähittäispankkitoiminnan johtaja Riikka Laine-Tolonen tiedotteessa.

–  Nyt asiointi on siirtynyt vauhdilla mobiiliin ja verkon käyttö on muuttunut niin radikaalisti, että perinteinen tunnuslukulista hankaloittaa monen asiakkaamme arkea.

Tilalle sovellus ja erillinen laite

Tunnuslukulistat poistuvat käytöstä viimeistään syksyllä. Tunnuslukulistat ovat olleet pankin asiakkaiden käytössä vuodesta 1999 lähtien. Takarajan näiden muovikorttien poistumiselle määrittää pankin mukaan EU:n direktiivi, joka pyrkii lisäämään maksamisen turvallisuutta.

Syksyn jälkeen kortin virkaa toimittavat tyystin Danske ID -tunnistussovellus ja tunnuslukulaite. Laite on tarkoitettu erityisesti niille, jotka eivät käytä älypuhelinta.

Paitsi pankin omiin palveluihin, käytetään tunnistautumista myös lukuisiin muihin palveluihin ja verkkokauppoihin. Muun muassa viranomaisten tarjoamiin palveluihin kirjautuminen vaatii tunnistautumisen.

Danske Bankin turvakortin avulla tapahtuvaa kirjautumista on käytetty tyypillisenä kuukautena yli neljä miljoonaa kertaa. Pankki on toimittanut asiakkailleen vuosittain yli 540000 turvakorttia vanhentuneen tai kadonneen kortin tilalle.

Lue myös:

    Uusimmat