Daniel Radcliffe ei palaa Harry Potter -rooliinsa uutuuselokuvassa – vihje faneille luo kuitenkin toivoa tulevaisuudesta: "En koskaan sano ei koskaan"

Daniel Radcliffe saattaa palata Harry Potteriksi tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi sen aika ei kuitenkaan ole.

Harry Potter -tähti Daniel Radcliffe ei ole kiinnostunut palaamaan velhojen maailmaan Harry Potter and the Cursed Child -elokuvasovituksen vuoksi. Näytelmä pyörii paraikaa Broadwaylla ja kuudessa muussa kaupungissa ympäri maailmaa.

Elokuvan ohjaaja Chris Columbuksen kerrotaan haluavan Radcliffen palaavan tunnettuun roolinsa. Radcliffe tähditti HBO Max -palvelussa julkaistua Harry Potter - Paluu Tylypahkaan -erikoisjaksoa. Jaksossa hän esiintyy kuitenkin omana itsenään, eikä velhomaailman tunnetuimpana henkilönä.

– Tätä vastausta ei halua kukaan, mutta uskon, että pystyin palaamaan takaisin ja nauttimaan siitä, koska se ei ole enää osa jokapäiväistä elämääni, Radcliffe sanoi. 

Radcliffe myöntää, että ei halua palata takaisin rooliin, josta hän on sitkeästi pyristellyt irti viime vuosina. 

– Olen saavuttanut pisteen, jossa minusta tuntuu, että selvisin Potter-leffoista ulos hyvin ja olen todella tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni. Paluu olisi valtava muutos elämässäni, hän lisäsi. 

Fanien ei kannata kuitenkaan luopua toivosta täysin. 

– En koskaan aio sanoa "ei koskaan". Star Wars -kavereilla meni 30, 40 vuotta ennen kuin he palasivat rooleihinsa. Minulla vuosia on takana vasta 10. Se ei ole asia, josta olisin todella kiinnostunut juuri nyt tekemään.

Vaikka Radcliffe on ripustanut Rohkelikko-vaatteensa toistaiseksi naulakkoon, on hänen faniensa silti mahdollista nähdä tähti valkokankaalla. Hän näyttelee elokuvassa Weird: the Al Yankovic Story, joka on elämäkerta Weird Al Yankovicista.

Lähde: E!News


Lue myös:

    Uusimmat