Dalai-lama ei tavoittele itsenäisyyttä Tiibetille

Dalai-Laman mukaan köyhän Tiibetin on jo omien taloudellisten etujensa puolesta hyvä pysyä osana Kiinan kansantasavaltaa.

Tiibetin maanpaossa elävä johtaja dalai-lama sanoo, ettei hän enää tavoittele itsenäisyyttä Tiibetille. Dalai-lama syyttää kuitenkin Kiinaa Tiibetin hallitsemisesta terrorin avulla.

Dalai-lama sanoi intialaisen CNN-IBN-television haastattelussa, että Tiibet oli ollut itsenäinen Kiinan armeijan vallatessa sen 1950-luvun alussa.

- Pidämme siksi itseämme miehitettynä maana. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että pyrkisimme itsenäisyyteen, dalai-lama sanoi.

- Tiibet on takapajuinen maa taloudellisesti ja aineellisesti. Siksi on omien etujemme mukaista aineellista kehitystä ajatellen pysyä osana Kiinan kansantasavaltaa.

- Luullakseni monet Tiibetissä vierailleet matkailijat näkevät, että Tiibetiä hallitaan tosiasiallisesti terrorin avulla, terrorihallinnolla. Tiibetiläisillä pitäisi olla viimeinen sana muissa kuin ulko- ja puolustuspolitiikassa, dalai-lama huomautti.

Kiinan pääministeri Wen Jiabao on sanonut olevansa valmis neuvottelemaan dalai-laman kanssa, jos tämä luopuu vaatimasta Tiibetille itsenäisyyttä.

Dalai-lama pakeni yhdessä tuhansien muiden tiibetiläisten kanssa Intiaan 1959 epäonnistuneen kapinan jälkeen.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat