Cristiano Ronaldo lensi suoralla punaisella kortilla pihalle Irlantia vastaan, kun yllättävän tappion kärsinyt Portugali hukkasi mahdollisuutensa varmistaa paikkansa MM-kisoissa.
Ronaldo löi kyynärpäällä irlantilaispuolustaja Dara O'Shean selkään, kun ottelua oli noin tunti pelattuna. Portugalin supertähti sai tempustaan aluksi keltaisen kortin, kunnes VAR-tarkastus johti suoraan ulosajoon.
Katso tilanne ylälaidan videolta.
Kyseessä oli harvinainen ulosajo, sillä Ronaldo ei ollut koskaan aiemmin saanut punaista korttia Portugalin paidassa. Ensimmäinen ulosajo tuli täten hänen 226. ottelussaan maajoukkueen riveissä.
Irlanti voitti pelin 2–0-lukemin Troy Parrottin kahdella ensimmäisen puoliajan maalilla.
Lupasi olla "kiltti poika"
Ronaldo kertoi ottelua edeltävänä päivänä toimittajille, että hän yrittäisi olla "kiltti poika", jotta irlantilaisfanit eivät buuaisi hänelle.
Saudiseura Al-Nassria edustava Ronaldo sai kuitenkin pilkkaavia huutoja Dublinin yleisöltä, kun hän hyökkäsi O'Shean kimppuun Irlannin rangaistusalueella ja teeskenteli pyyhkivänsä kyyneleitä kasvoiltaan.

Punaisen korttinsa jälkeen Ronaldo osoitti mieltään Irlannin maajoukkueen valmentaja Heimir Hallgrimssonille ja taputti sarkastisesti yleisölle, ennen kuin hän käveli tunneliin.
Portugalin MM-kisapaikka
Voitto olisi varmistanut Portugalin paikan ensi vuoden MM-kisoissa jo ennen viimeistä ottelua, mutta tappio Irlannille löi kapuloita Roberto Martinezin joukkueen rattaisiin. Samalla Irlannin haaveet MM-kisapaikasta pysyivät elossa.
Vaikka Portugali on edelleen lohkon kärkipaikalla, joutuu se pelaamaan sunnuntain kotipelinsä Armeniaa vastaan ilman Ronaldoa, jonka pelikiellon pituudesta kurinpitokomitea tekee vielä erillisen päätöksen.
Irlanti puolestaan varmistaisi paikan jatkokarsinnassa voittamalla Unkarin sunnuntaina Budapestissa.
