CNN: Fox hyllytti juuri ennen vaaleja jutun Trumpin ja pornotähden väitetystä suhteesta

TV-kanava Fox hyllytti juttunsa Donald Trumpin ja ex-pornotähti Stormy Danielsin väitetystä seksisuhteesta juuri ennen presidentinvaaleja reilu vuosi sitten. Asiasta kertoo CNN, joka nojaa tietonsa neljään eri lähteeseen.

Muun muassa New York Times uutisoi viikonloppuna, että Trumpin asianajajan Michael Cohenin väitetään ostaneen entisen pornotähden hiljaiseksi, jotta tämä vaikenisi seksisuhteestaan presidenttiin. Foxin toimittajalla Diana Falzonella oli CNN:n mukaan juttu aiheesta valmiina kuitenkin jo lokakuussa 2016.

Falzonelle suhteen oli vahvistanut Stormy Danielsin (oikealta nimeltään Stephanie Clifford) silloinen asiainhoitaja Gina Rodriguez. CNN:n kolme lähdehenkilöä ja Falzone kertovat nähneensä sähköpostit asianajajan 130 000 dollarin tarjouksesta pornotähdelle.

Väitetty seksisuhde tapahtui mediatietojen mukaan vuonna 2006 golfturnauksen yhteydessä.

Falzonen osa-alueena Foxilla ovat olleet viihdeuutiset sekä seksuaalisen häirintään liittyvät asiat. Toukokuussa 2017 hän haastoi Foxin oikeuteen, syynä sukupuolinen syrjintä. Fox on kiistänyt syytteet yhä käynnissä olevassa oikeusjutussa.

Ex-pornotähti Clifford kiisti seksisuhteen viime viikolla Trumpin asianajaja Cohenin julkaisemassa lausunnossa.

Lue myös:

    Uusimmat