Citroen hankki kilpailijalleen myyntikiellon Ranskassa – nämä logotko liian samankaltaiset?
Ranska on tunnetusti hyvin suojelevainen omaa autoteollisuuttaan kohtaan. Nyt tästä on saanut maistiaisen myös ruotsalainen Polestar.
Citroen on heittänyt kapuloita Polestarin rattaisiin. Myös oikeus on asettunut ranskalaisvalmistajan puolelle.
Erikoisen väännön seurauksena oikeus on lätkäissyt Polestarille sakot ja sekä kuusi kuukautta kestävän kiellon käyttää logoaan Ranskassa. Syynä on se, että Citroen pitää Polestarin logoa liian samankaltaisena omansa kanssa.
Kuuden kuukauden mittainen kielto ei sinällään suoraan satuta Polestaria, joka ei vielä edes myy autojaan Ranskassa, eikä 150 000 euron sakkokaan nyt varsinaisesti aja kiinalaisen Geelyn ja Volvon omistamaa valmistajaa vararikkoon, mutta oikeuden päätös voi sotkea valmistajan mahdollisia laajenemissuunnitelmia.
Ei ole myöskään sanottua, etteikö Polestar joudu ongelmiin logonsa kanssa sitten joskus, kun se haluaa ryhtyä myymään autojaan myös Ranskassa. Polestarin mukaan tällaisia suunnitelmia sillä ei kuitenkaan ole. Se kieltäytyi kommentoimasta tapausta enempää, mutta myönsi oikeusjutun olemassaolon.
Ranskalaiset eivät myöskään pääse tällä hetkellä Polestarin verkkosivuille.
Onko kielto perusteltu?
Citroen on käyttänyt logoaan vuodesta 1919. Kahdesta väkäsestä muodostuvan logon juuret ulottuvat yhtiön perustajan André Citroën aiempaan yritykseen, jonka valmistamissa teollisissa rouhintalaitteissa käytettiin muodoltaan samankaltaisia hampaita.
Vaikka ranskalaisvalmistajan logo on kokenut useita muutoksia vuosikymmenten varrella, on sen perusidea pysynyt aina samana.
Polestarin logossa on niin ikään kaksi väkästä, jotka kuvastavat tuikkivaa Pohjantähteä, johon yhtion nimikin viittaa. Polestarin logossa väkäset ovat tosin vastakkain ja toistensa peilikuvia.
Oikeus näki yhtäläisyyksiä myös Citroenin premiumbrändi DS:n logon ja Polestarin logon välillä, mikä vaikutti osaltaan sen päätökseen.
Lähteet: L'Automobile, Autoblog, Road & Track
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää