Mainos

Cherin ihmeellinen elämä hämmästyttää

Menestynyt artisti, televisiotähti, Oscar-voittaja, diskodiiva ja tyyli-ikoni. Nöyrä taiteilija ja arvonsa tunteva huomion keskipiste. AVAn tiistaielokuvan tähtenä nähtävän Cherin ihmeellinen elämä ylä- ja alamäkineen on hämmästyttänyt ihmisiä ja mediaa vuosikymmenten ajan.

Cherylin Sarkisian LaPiere, paremmin tunnettu Cherinä, syntyi Kalifornian El Centrossa vuonna 1946. Cherin lapsuus oli onnellinen mutta köyhä. Vain 16-vuotiaana Cher lähti kotoa toteuttaakseen suuren unelmansa: hän muutti Los Angelesiin ja ryhtyi opiskelemaan näyttelemistä. Vuotta myöhemmin hän tapasi miehen nimeltä Sonny, joka muutti hänen koko elämänsä suunnan.

Cherin ja 11 vuotta vanhemman Sonny Bonon musiikillinen työtoveruus kehittyi nopeasti intohimoiseksi rakkaudeksi ja kaksikosta tuli erottamaton. Sonny & Cher -duon I Got You Babe -kappaleesta tuli hitti ja pian pariskunta sai myös oman televisio-ohjelmansa, The Sonny & Cher Comedy Hourin. Ohjelma päättyi lopulta vuonna 1974 Sonnyn ja Cherin eroon.

Kaksikko palasi yhdessä ruutuun vielä pari vuotta myöhemmin, mutta ohjelma lopetettiin huonojen katsojalukujen vuoksi. Vaikka rakastavaisten avioliitto tuli tiensä päähän, on Cher sanonut muistelmissaan Sonnyn olleen kaikista suhteen vaikeuksista huolimatta hänen elämänsä ainoa suuri rakkaus.

Cherin nopeasti tähtiin ponnistanut laulajanura koki kolauksen Sonny & Cher -duon hajottua. Laulajattaren toisen avioliiton kariuduttua vuonna 1977 hän aloitti raivokkaat pyrkimyksensä valkokankaalle. Mediassa ryvettynyt ja televisiourallaan flopannut kaunotar ei kuitenkaan kiinnostanut Hollywoodia ja hetken näytti, että Cherin unelmat pirstoutuivat lupaavasta alusta huolimatta.

Cher ei kuitenkaan antanut periksi ja sai lopulta roolin Meryl Streepin tähdittämästä Tapaus Silkwood -elokuvasta. Näin Cher teki paluun parrasvaloihin, eikä luovuttanut edes saatuaan roolistaan murska-arviot. Esiinnyttyään useissa elokuvissa Cher sai lopulta tunnustusta kyvyistään voittamalla Oscarin vuonna 1987 elokuvastaan Kuuhullut.

Oscar-voiton myötä Cher oli kivunnut takaisin huipulle ja oli 41-vuotiaanakin, osaksi kirurgin veitsen ansiosta, yksi Hollywoodin upeimmista tähdistä. Maineikkaan elokuvauransa ohessa Cher jatkoi musiikintekoa, vaikka suurta menestystä siltä saralta ei herunutkaan. Kappaleesta If I Could Turn Back Time muodostui Cherin 1980-luvun ainoa iso hitti ja seuraavaa musiikillista tulemista saatiin odottaa lähes vuosikymmenen ajan. Glitteriä tihkuva diskoalbumi Believe räjäytti lopulta potin vuonna 1998 ollen Cherin 35-vuotisen laulajanuran myydyin albumi.

Cherin jatkuva muuntautumiskyky sekä loppumaton usko omiin kykyihin on pitänyt hänet pinnalla vuosikymmenestä toiseen. Jokaisen ajanjakson loppu on ollut tähdelle uuden alku, eikä yksikään vastoinkäyminen ole osoittautunut ylitsepääsemättömäksi.

– Ensin olen viilein asia maailmassa ja seuraavana vuonna olen jo menneen talven lumia. Niin asiat vain menevät. Mutta olen aina ottanut riskejä, enkä koskaan ajatellut, mitä muu maailma minusta ajattelee, Cher on todennut.

Cherin tähdittämä elokuva Teetä Mussolinin kanssa nähdään AVA-kanavalla tiistaina 5.4. klo 21.00.

AVA

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.