Chemnitzissä kuoliaaksi puukotetun ystävä: Ihmiset todella pelkäävät, mutta silti tämän tapauksen hyväksikäyttö on törkeää

Saksassa henkirikoksista epäillyistä 40 prosenttia ulkomaalaisia 2:13

Itäsaksalaisen Saksin osavaltion viranomaiset korostavat, että ulkomaalaisten tekemien väkivaltarikosten määrä ei ole kasvanut huolestuttavasti. Siitä huolimatta ihmiset pelkäävät ja tuoreet henkirikokset lisäävät tätä pelkoa.

Chemnitziläinen Tommy sytyttää kynttilöitä Brückenstrassella kotikaupunkinsa ydinkeskustassa. Kynttilät ovat osa muistopaikkaa, jota hän on ollut kasaamassa ja organisoimassa elokuun lopussa menehtyneelle ystävälleen Daniel H:lle.

Daniel kuoli puukoniskuihin elokuun 26. ja 27. päivän vastaisena yönä. Tekijöiksi epäillään kahta ulkomaalaistaustaista miestä. Toinen on syyrialainen ja toinen irakilainen. Daniel oli Saksan kansalainen, mutta hänen juurensa ovat Kuubassa.

Puukotus laukaisi Chemnitzissä väkivaltaisten mielenosoitusten sarjan. Bückenstrasse, joka tunnettaan massiivisesta Karl Marx -patsaasta, oli mellakoinnin päänäyttämö. DDR:n aikana Chemnitz tunnettiin Karl-Marx-Stadtina.

Äärioikeiston mielestä Danielin kuolema osoitti, miten ison turvallisuusriski hallitsematon maahanmuuto on. Oikeistoradikaalit ja uusnatsit kävivät Chemnitzin mielenosoitusten yhteydessä monien ei-saksalaisilta näyttäneiden kimppuun. Poliisille on tullut yhteensä noin 150 rikosilmoitusta.

Danielin muistaminen on viesti päättäjille

– Kaikki tahot käyttävät Danielin kuolemaa nyt törkeästi hyväkseen. Hän oli rauhaa rakastava ihminen, joka ei halunnut pahaa kenellekään, Tommy murehtii katsellessaan tuikkivia kynttilöitä.

Hänen mukaansa tavalliset ihmiset tulevat muistopaikalle ilmaisemaan osanottonsa, mutta he haluavat myös viestiä päättäjille, että näin ei voi jatkua.

– Täällä ei ole kysymys siitä, kuka on äärioikeistoa ja kuka äärivasemmistoa. Täällä on ihan tavallisia mummuja ja pappoja tai perheenisiä ja -äitejä, jotka yksinkertaisesti pelkäävät lähteä kadulle, kun hämärtää tai tulee pimeätä, Tommy vuodattaa.

Viralliset tilastot eivät varsinaisesti tue näitä pelkoja. Eivät ainakaan väkivallan osalta.

– Ulkomaalaisten tekemien väkivaltarikosten määrä ei täällä ole lisääntynyt merkittävästi. Ei edes vuoden 2015 jälkeen, Saksin osavaltion sisäministeriön valtiosihteeri Günther Schneider korostaa.

– Kun katsotaan kaikkia rikoksia, ulkomaalaisten osuus tekijöistä on kuitenkin huomattavan suuri saksalaisiin verrattuna, hän jatkaa.

Turhautuneita nuoria miehiä

Schneider nostaa esiin erityisesti nuoret 18–25-vuotiaat ulkomaalaiset miehet.

– Heistä joka kolmannella on tilillään rikoksia, hän alleviivaa.

Vaihtoehto Saksalle –puoluetta (AfD), jolla on vahva kannatus Saksin osavaltiossa, on syytetty tuoreiden väkivaltatapausten häikäilemättömästä hyödyntämisestä ja myös liian läheisistä suhteista Chemnitzissä riehuneisiin uusnatseihin.

– Tämä ei pidä paikkaansa, me yritämme päinvastoin perustaa kritiikkimme faktoihin ja se on fakta, että ulkomaalaísten tekemien rikosten määrä on kasvanut ja nimenomaan veitsiä käytetään väkivaltarikoksissa nyt huomattavan paljon, AfD:n maapaiväedustaja Carsten Hütter sanoo.

Jotkut AfD:n johtajat ovat viime viikkoina sättineet hallitsematonta ”puukkomaahanmuuttoa”, koska Daniel H kuoli Chemnitzissä nimenomaan veitsen iskuihin ja koska tekijöiksi epäillään ulkomaalaisia.

– Minusta henkilökohtaisesti puukkomaahanmuutosta puhuminen on kaikesta huolimatta liioittelua.

Pelkoja molemmilla puolilla

Saksin osavaltion hallituksen kotouttamisministeri Petra Köpping, jolla on huolenaan sekä maahanmuutajat että radikalisoituva äärioikeisto, haluaa korostaa, että ihmisten pelkoihin suhtautua vakavasti.

– Meillä vähäteltiin oikeistoradikaalien määrää ja väkivaltaisuutta liian kauan. Nyt onneksi asialle pyritään todella tekemään jotain. Toisaalta ihmiset pelkäävät perustellusti myös maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita, koska monilla on henkilökohtaisia ikäviä kokemuksia ulkomaalaisista, Köpping myöntää.

Saksassa on virallisten tilastojen mukaan 24000 väkivaltaiseksi luokiteltavaa oikeistoradikaalia. Heistä noin 10 prosenttia on Saksin osavaltiossa.

Virallinen Saksa hätkähti Chemnitzin mielenosoituksia, koska oikeistoradikaalit pystyivät polkaisemaan ne käyntiin nopeasti sosiaalisen median avulla. Mellakoihin osallistui uusnatseja myös muualta Saksasta.

Petra Köpping oli itse seuraamassa heti Daniel H:n kuolemaa seuraavana päivänä Chemnitzin mielenosoituksia. Hänen mukaansa tunnelma oli välillä ”epämiellyttävän agressiivinen”. Poliisi selvittää edelleen, miltä osin väitteet ulkomaalaisiin kohdistuvasta ”ajojahdista” pitivät paikkansa.

Saksin sisäministeriön korkein virkamies Günther Schneider painottaa, että pakolaiskriisistä huolimatta myöskään oikeistoradikaalien ulkomaalaisia kohtaan harjoittama väkivalta ei ainakaan virallisten tilastojen mukaan ole osavaltiossa lisääntynyt.

Lue myös:

    Uusimmat