Cheek konsertoi Stadionilla: SPR on varautunut kaikkeen

Suomalaisräppäri Cheekin eilinen Olympiastadionin konsertti sujui Helsingin poliisin mukaan rauhallisesti huolimatta loppuunmyydystä katsomosta. 

SPR:n ensiapuorganisaatio on kuitenkin varautunut likipitäen kaiken mahdollisen varalta Cheekin stadionkonserttien yhteydessä.

Lähes varmuudella vapaaehtoiset joutuvat paikkaamaan ainakin naarmuja ja nirhaumia, joita syntyy aina suurissa yleisötilaisuuksissa, kun ihmiset kompastelevat esimerkiksi stadionin porttien auetessa.

– Toivoisin tietenkin malttia, ettei omalle paikalle rynnättäisi. Olympiastadionin katsomot ovat jyrkät ja kovassa ryysiksessä tulee kolhuja sieltä ja täältä. Portaissa sattuu myös helposti kaatumisia, sanoo ensiapupäivystyksestä vastaava Markku Lempinen SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piiristä.

Ensiavun vapaaehtoiset ovat olleet läsnä stadionilla jo viime sunnuntaiyöstä alkaen. Konserttipäivinä tapahtumissa päivystää yhteensä 30 henkilöä.

– Paikalla on molempina iltoina lääkäri ja muutamia sairaanhoitajia, eli pystymme kyllä muihinkin temppuihin kuin laastarinlaittoon, Lempinen sanoo.

Esimerkiksi sydämenpysähdyspotilaan hengen pelastamiseen on valmius ryhtyä paikan päällä, vaikka yleisö on nuorta, eikä sydänkohtausten riskin siinä mielessä pitäisi olla erityisen suuri.

Mitä vaaroja piilee konsertissa?

Lempisen mukaan kauhuskenaario on putoaminen, jossa joku yleisöstä kurkottelee liian pitkälle ja putoaa alemmalle katsomotasolle.

Kymmenien katsojien joukossa on monta nuorta, hentoa tyttöä, jotka voivat olla erityisessä vaarassa, jos yleisömassa alkaa puristua kentällä.

– Se on yksi vaaran paikka, vaikka barrikadirakennelmat lavan edessä on hyvin rakennettu. Käytössä on paineaaltojärjestelmä, jolla pyritään purkamaan yhden pisteen painetta, jos sellaista alkaa muodostua, Lempinen sanoo.

Kokonaan yleisön painetta ei koskaan voida ehkäistä. Senkin takia suoraan lavan edessä on yksi ensiapupiste, jossa mahdolliset puristumistapaukset saadaan välittömästi tutkittua.

SPR muistuttaa pukeutumaan lämpimästi

SPR odottaa, että suurin osa yleisöstä on nuoria aikuisia, eikä niinkään teinejä. Näin ollen Cheekin yleisön alkoholinkäyttö tuskin muodostuu suureksi ongelmaksi.

Myös viime päivien ailahteleva sää voi aiheuttaa turvallisuusriskin. Pahinta olisi stadionin ylle konsertin aikana nouseva ukkosrintama, joka lisäisi kiirettä sekä katsomossa että todennäköisesti myös lavalla.

Lempinen muistuttaa nuorta yleisöä sään mukaisesta vaatetuksesta.

– Jos tullaan ihan kesähepeneissä ja käykin niin, että illalla sataa, on kylmä, tuulee ja on pimeää, niin siinä alkaa äkkiä alahuuli väpättää yhdellä jos toisella.

Etenkin jos on tulossa jonottamaan tunteja ennen konsertin alkua, tulisi myös muistaa ottaa mukaan riittävästi syötävää ja juotavaa.

Lue myös:

    Uusimmat