Charles Leclerc sai tärkeää apua paalutaistoon, tallitoverille lähti vuolaat kiitokset – "Uskomatonta tiimityötä"

Ferrarin kuljettajakaksikko osoitti aika-ajoissa komeaa tiimityöskentelyä, kun Carlos Sainz tarjosi apua Charles Leclercille päätösosiossa.

Sainz lähtee sunnuntaiseen kilpailuun koko joukon hänniltä lähtöruuturangaistuksen vuoksi, koska Ferrari vaihtoi useita moottorinosia espanjalaisen autoon.

Tästä johtuen Sainzilla oli kolmososiossa vain yksi tehtävä. Hänen oli annettava Charles Leclercille vetoapua, jotta Leclerc saisi täten etulyöntiaseman Max Verstappenia vastaan käytyyn paalutaistoon.

Tiimityö tuotti lopulta toivotun tuloksen, kun Leclerc valtasi paalupaikan jo seitsemännen kerran tällä kaudella.

– Se oli hieno kierros. Minulla on ollut koko viikonlopun vaikeuksia saada kierros osumaan kunnolla ja nyt onnistuin siinä, Leclerc summaa Johnny Herbertin haastattelussa.

24-vuotias Ferrari-tähti ei paalupaikan juhlahumussa unohtanut kuitenkaan antaa tunnustusta Sainzille, joka näytteli merkittävää roolia aika-ajojen lopputuloksissa.

– Minun on sanottava, että sain myös Carlokselta apua. Se oli uskomatonta tiimityötä. Ilman häntä tämä olisi mennyt huomattavasti tiukemmalle. Valtavat kiitokset hänelle. Toivottavasti hän pystyy liittymään voittotaisteluun huomenna, Leclerc kiittää.

Lauantain harjoitusten perusteella Red Bullin odotettiin lähtevän ennakkosuosikkina aika-ajoihin, mutta Ferrari osoitti kuitenkin vauhtinsa nopeasti. Leclerc itsekin yllättyi autonsa vahvasta suorituskyvystä.

– Ensimmäisen osion jälkeen olin aika yllättynyt meidän vauhdistamme. Olimme vahvoja myös toisessa osiossa. Jotenkin onnistuimme kääntämään tilanteen aika-ajoihin, mutta se on hyvä yllätys.

Sainzin lähtöruuturangaistuksen myötä Leclerc joutuu sunnuntaina taistelemaan yksin kahta Red Bull -kuljettajaa vastaan. Monacolainen luottaa täysin omaan menopeliinsä, mutta Red Bullin kisavauhdin yllä riittää vielä kysymysmerkkejä.

– Auto tuntuu hyvältä. On kuitenkin vaikea ymmärtää, mitä Red Bull teki perjantaina, koska kierrosajoissa oli paljon eroja. Katsotaan, mitä huomenna tapahtuu, Leclerc pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat