Céline Dionin, 55, terveydentilan kerrotaan heikkenevän: "Hän ei enää hallitse lihaksiaan"

Laulaja Céline Dionin terveydentila on heikentynyt, kertoo hänen Claudette-siskonsa 7 Jours -lehdelle. 

Laulaja Céline Dion, 55, sairastaa stiff person -oireyhtymää (SPS), eli jäykkyysoireyhtymää. Dionin sisko Claudette, 74, kertoo 7 Jours -lehdelle, että hänen siskonsa tila on heikentynyt entisestään. 

Jäykkyysoireyhtymä on harvinainen neurologinen sairaus, jonka tyypillisiä piirteitä ovat vartalolihasten ja proksimaalisten raajalihasten jäykkyys sekä kivuliaat lihaskouristukset.

– Hän ei enää hallitse lihaksiaan. Sydäntäni särkee se, että hän on aina ollut kurinalainen. Hän on aina työskennellyt kovasti. Äitimme sanoi aina, sen mitä Céline tekee, sen hän tekee hyvin. 

Sekä meidän unelmissamme että hänen unelmissamme tavoitteena on, että hän voisi palata lavalle. Missä ominaisuudessa? Sitä en tiedä, Claudette sanoo. 

Toukokuussa Céline peruutti Courage World Tour -kiertueensa sairautensa vuoksi, sillä se on vienyt häneltä kyvyn laulaa. 

Peruutan kaikki nyt, kunnes olen todella valmis palaamaan lavalle, Dion kirjoitti Instagramissa. 

Claudetten mukaan heidän sisarensa Linda on asunut Célinen kanssa Las Vegasin alueella. Laulaja saa Las Vegasissa erikoishoitoa sairauteensa. 

Dion teki harvinaisen julkisen esiintymisen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan 30. lokakuuta osallistuessaan NHL-jääkiekkopeliin T-Mobile Arenalla Las Vegasissa. Vastakkain olivat joukkueet Vegas Golden Nights ja Montreal Canadiens. Dion on kotoisin Kanadasta. 

Pelin jälkeen Dion suuntasi pukuhuoneeseen ja jutteli ihmisten kanssa. Mukana olivat myös hänen poikansa René-Charles ja kaksoset Eddy ja Nelson

Lähde: E! News

Lue myös:

    Uusimmat