USA / Britannia / Tšekin tasavalta 2006. Ohjaus: Martin Campbell. Käsikirjoitus: Neal Purvis, Robert Wade ja Paul Haggis Ian Flemingin romaanin pohjalta. Tuotanto: Barbara Broccoli, Michael G. Wilson. Kuvaus: Phil Meheux. Leikkaus: Stuart Baird. Musiikki: David Arnold. Pääosissa: Daniel Craig, Eva Green, Judi Dench, Mads Mikkelsen, Jeffrey Wright, Giancarlo Giannini, Caterina Murino. Kesto: 144 min.
Daniel Craig on paras Bond sitten Sean Conneryn. Casino Royale pärjää vertailussa yhtä hyvin; elokuvayleisöllä ei ole vuosikymmeniin ollut yhtä hyvää syytä odottaa uutta James Bond -seikkailua kuin nyt.
Casino Royale palaa tarinan alkulähteille, Ian Flemingin samannimiseen romaaniin, jossa brittitiedustelupalvelun tuliterä, tuplanolla-statuksen ansainnut agentti (Daniel Craig) päästetään irti M:n (Judi Dench) epäilyistä huolimatta. Alun töppäilyjen jälkeen Bond pääsee kansainvälisten terroristien rahojen jäljille. Johtolangat vievät miestä Bahamalta Miamiin, minkä myötä 007:lle selviää hänen ensisijainen kohteensa: rikollisten rahoja pyörittävä Le Chiffre (Mads Mikkelsen), joka aikoo osallistua miljoonien dollarien pokeripeliin Montenegrossa sijaitsevassa Casino Royalessa. Saman pelipöydän ääreen istuutuu myös James, jonka pelimerkkejä valvoo MI6:n valtuuttama kaunis kirjanpitäjä Vesper Lynd (Eva Green). Tunnelma tiivistyy sekä pöydän ääressä että sen ulkopuolella, ja pian on Bondin aika tosissaan taistella hengestään.
Martin Campbell, joka ohjasi Pierce Brosnanin ekan Bondin, Kultaisen silmän (GoldenEye, 1995), on hyvässä vedossa Casino Royalessa. 007-konsepti on pantu kokonaan uusiksi. Uudistusinto on tarttunut myös Campbelliin, joka suurimman osan aikaa onnistuu pitämään kiitettävää tempoa yllä. Ainoa kritiikki koskee oikeastaan vain juonikokonaisuuden jakamista. Alun loisteliaan, kiihkeän action-jakson jälkeen tapahtumat keskittyvät Bondin ja Le Chiffren väliseen nokkapokkaan, joka saa väkivaltaisista pyrähdyksistä vain ajoittaista pippurointia. Suurimmat rytmiongelmat tulevat kuitenkin vastaan elokuvan viimeisessä, kolmannessa osassa, joka tuntuu olevan kuin eri elokuvasta.
Tähän miinukset sitten loppuvatkin, sillä kaikki muu on silkkaa timanttista tykitystä. Unohda kaikki, mitä olet tähän mennessä nähnyt, ja katsele James Bondia tuorein silmin – et tule katumaan. Uusi Bond ei ehkä ole yhtä englantilainen gentlemanni kuin Roger Moore tai Brosnan, mutta kivenkova hän on. Daniel Craig päivittää nuoren Sean Conneryn väkivaltaisen karisman tähän päivään olematta kuitenkaan kuuluisan edeltäjänsä kopio. Casino Royalen Bond on raffinoimaton julli, liipaisinherkkä härkäpää, jolla on vielä paljon opittavaa kansainvälisestä keikaroinnista. On äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, mitä seuraava Bond-elokuva tuo tullessaan ja millaisena Craig oman jatkokehityksensä näkee. Kiehtovaa se on jo siksi, että kerrankin Salaisen palvelun ässää tulkitsee tekijä, joka tuskin tulee jäämään kliseisten maneerien vangiksi. Monikasvoinen Craig on Näyttelijä isolla N:llä. Samaa voi sanoa myös Craigin upeasta vastanäyttelijästä, Eva Greenistä (Bertoluccin Dreamers, 2003), jolla riittää ulkonäön lisäksi myös älyä ja terävää oivalluskykyä. Greenin Vesper Lynd on enemmän kuin mitä Bondin naisten kohdalla on totuttu odottamaan, ja se jos mikä on hieno homma.
Poissa ovat Q, Miss Moneypenny ja sankarin suusta lentävät sutkautukset, eikä niitä suoraan sanoen edes kaipaa. Casino Royale ei anna vekottimien varastaa päähuomiota missään vaiheessa, vaikka 007 pääsee myös rakkaan Aston Martininsa ratin taakse. Hengenpelastuskohtauksen "hansikkalokerohoidossakin" on enemmän kysymys Jamesin ja Vesperin välisen luottamuksen rakentamisesta kuin MI6:n kekseliäisyyden esittelystä. Uuden Bondin karisma ei siis tarvitse tuekseen monimutkaisia mielikuvitusvempeleitä, eikä hänen miehuutensa karise edes kidutettaessa. Ei vaikka mies välillä karjuu kuin pistetty sika. Hätkähdyttävään "tulta munille" -kohtaukseen ei Roger Moorea voisi kuvitella millään.
Kaiken kaikkiaan tarjolla on välittömiä edeltäjiään aikuisempi, kovaotteisempi, suorastaan brutaali Bond-elämys, jota seuraa hengästyneellä innolla. Jamesiin sattuu ja kovaa, mistä johtuen Craigin gorillavartalo on tuon tuosta mustelmilla. Eniten satuttaa silti rakkaus, sen tulee tietämään sekä James että tämän mielitietty Vesper, jolle ei myöhempien Bond-tarinoiden naisista (Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa -romaanin Tracy Di Vicenzoa lukuun ottamatta) löydy vertaista.
Teksti: Outi Heiskanen