Carl Haglund ja vaimo Michaela – harvinainen ilta yhdessä

Puolustusministeri Carl Haglundille ja vaimo Michaelalle yhteinen ilta on harvinaista herkkua.

Puolustusministeri Carl Haglund saapui valtiopäivien avajaiskonserttiin Helsingin Musiikkitaloon yhdessä Michaela-vaimonsa kanssa.

Puolustusministeri kertoo odottaneensa innolla valtiopäivien avajaisia ja aikoi nauttia illasta hyvissä tunnelmissa ennen varsinaisen työrupeaman alkua.

– Puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittely alkaa eduskunnassa huomenna, Haglund kertoo tulevista työtehtävistään.

Pienten lasten vanhemmille valtiopäivien avajaiskonserttiin osallistuminen yhdessä on harvinaislaatuinen tilaisuus.

– Ikävä kyllä työ ja pienet lapset aiheuttavat sen, ettemme kovin usein pääse yhdessä ulos, puolustusministeri toteaa.

Miehen mukaan parannusta on kuitenkin tapahtunut verrattuna niihin aikoihin, kun hän työskenteli Brysselissä Euroopan parlamentissa ja perhe asui kotona Suomessa.

– Se oli hyvin haastavaa, joten nykyinen tilanne on perheen kannalta parempi, Haglund toteaa.

Työn ja perhe-elämän yhdistäminen toimivasti vaatii Haglundin mukaan määrätietoista priorisointia.

– Valitettavasti joudumme karsimaan paljon mukavia tilaisuuksia pois, että saamme olla perheen kanssa kotona.

Haglundeilla on kaksi lasta: 3,5-vuotias poika ja pian yksi vuotta täyttävä tyttövauva. Tänään lapset olivat jääneet isoäidin hoiviin kotiin.

(MTV3 - MIRKA MOILANEN)

Lue myös:

    Uusimmat