Cannesin elokuvajuhlat siirtyvät koronan takia – juhlien tulevaisuuteen liittyy epäilyjä

Korona pähkinänkuoressa – Tämä kaikki sinun täytyy tietää viruksesta 1:55
Korona pähkinänkuoressa – tämä kaikki sinun täytyy tietää viruksesta

Ranskassa Cannesin elokuvajuhlat siirtyvät toukokuulta koronaviruksen takia. 

Järjestäjät ilmoittivat torstaina, että myös legendaariset Cannesin elokuvajuhlat siirtyvät koronan takia.

Juhlien oli määrä olla toukokuussa, mutta näillä näkymin niiden olisi tarkoitus alkaa kesäkuun loppupuolella.

Maailman suurimmat elokuvajuhlat piti alkuperäisen suunnitelman mukaan järjestää 12.–23. toukokuuta.

Useat muut elokuvajuhlat, kuten Tribeca New Yorkissa, SXSW Austinissa ja Edinburghin elokuvajuhlat ovat jo joko peruneet tai lykänneen niiden järjestämistä.

Vaikka torstaina ilmoitettiinkin vain Cannesin elokuvajuhlien siirtämisestä, edelleen on epäilyjä juhlien tulevaisuudesta. Järjestäjien mukaan siirto oli kuitenkin päävaihtoehto monista esillä olleista mahdollisuuksista.

Elokuvajuhlien puheenjohtaja Pierre Lescure sanoi viime viikolla olevansa toiveikas, että vaikka Cannes sijaitsee lähellä Italiaa, Hollywoodin suuret yleisömenestyselokuvat saapuvat elokuvajuhlille.

Lue myös:

    Uusimmat