Butshan ja Mariupolin kauhut voivat nostaa käsittelemättömät pelot rauhanturvaajien mieleen – osa ei koskaan palaudu kokemuksistaan

Suomi lähetti ensimmäiset rauhanturvaajansa 65 vuotta sitten Egyptin Sueziin.

Valtaosa rauhanturvaajista tulee takaisin vahvempina ja suurempina ihmisinä, sanoo Suomen rauhanturvaajaliiton vertaistukikoordinaattori Timo Ryhänen. Hän laskee itsensä yhdeksi näistä. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

– Viimeisin tutkimustulos on, että niistä suomalaisista, jotka ovat olleet sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä, 3,6 prosenttia kärsii jonkinasteisesta PTSD-oireyhtymästä, Ryhänen sanoo.

PTSD tarkoittaa traumaperäistä stressihäiriötä, joka saattaa aiheuttaa monenlaisia psyykkisiä ja fyysisiä oireita.

Suomesta on maailman kriisipesäkkeisiin lähtenyt yli 50 000 rauhanturvaajaa yli 30 operaatioon. 3,6 prosenttia tästä joukosta on noin 1 800 henkilöä. Tosiasia kuitenkin on, että tuo 3,6 prosenttia ei todennäköisesti sisällä kaikkia niitä, joilla ongelmia on ollut.

– Suurin osa ihmisistä ei löydä tai pääse asianmukaisen avun piiriin. Tämä tietysti huolettaa, Ryhänen toteaa.

Ukrainan sota on näkynyt vertaistukipuhelimessa

Uutiset ovat tällä hetkellä Ukrainan sodan myötä täynnä kuolleita ja itkeviä ihmisiä sekä raunioituneita kaupunkeja.

Kuvia esimerkiksi Butshasta ja Mariupolista on ollut vaikea välttää. Sotakuvasto voi tuoda rauhanturvaajien mieliin aiemmin kohdatut kauhut, sanoo vertaistukikoordinaattori Ryhänen.

– Omat kokemukset ja käsittelemättömät asiat saattavat nousta nyt uudestaan pintaan, Ryhänen uskoo.

Vanhojen asioiden mieleen tuleminen ei toki vaadi Butshan kaduilla lojuvien ruumiiden näkemistä. Kyse voi olla myös vaikkapa vain jostain hajusta, joka tunkeutui sieraimiin rauhanturvaoperaation vaikeina hetkinä.

Lue myös: Butshassa löytynyt yli 400 siviilin ruumiit – pormestari MTV Uutisille: Suurin osa heistä murhattiin kiduttamisen jälkeen

Operaatioihin osallistuneiden sotilaiden mieliin saattaa nousta selkeitä ja yksityiskohtaisia muistoja vaikkapa läheltä piti -tilanteesta, jota ei välttämättä edes itse niin huomioinut tapahtumahetkellä.

– Sota, joka on todella raakaa, on näkynyt muun muassa meidän vertaistukipuhelimessa, Ryhänen kertoo.

– Silloin asiasta jutellaan niin pitkään kuin asiasta soittava haluaa jutella. Tarvittaessa ohjataan ammattimaisen avun piiriin. Mennään vaikka käsi kädessä oven taakse, Ryhänen jatkaa.

Puhelimeen soittavat muutkin kuin kentällä olleet.

– Hyvin tyypillisesti rauhanturvaajaveteraanin läheinen soittaa, että tuo minun puolisoni, äitini tai isäni on jotenkin vähän erilainen, mistä tämä voi johtua, Ryhänen sanoo.

Kulttuuri on muuttunut: "Puhuminen on voimaa"

Tyypillisimpiä henkisiä viiltoja aiheuttavia tapahtumia rauhanturvaajille ovat äärimmäisen köyhyyden ja viattomien kärsimisen näkeminen, Ryhänen toteaa.

Fyysiset vammat nähdään ja niiden hoitaminen on Ryhäsen mukaan tavallaan helpompaa kuin henkisten haavojen paikkaaminen.

Asioiden käsittelytapa on onneksi muuttunut, Ryhänen sanoo. Kliseinen raavas korpisoturi ei olkapäätä kaivannut, vaan pelasti itsenäisyyden Suomi-konepistooli kourassa ja piti loppuelämänsä turpansa kiinni.

– Asioista puhuminen on jotenkin virheellisesti tulkittu heikkoudeksi. Nyt se on kääntynyt toisinpäin. Puhuminen on vahvuutta, Ryhänen sanoo.

Sillä, kuka puhetta kuuntelee, on väliä. Vertaistuki on tärkeää.

– Puhutaan käsitteestä kokemusasiantuntijuus. Tiedät palveluspaikan olosuhteet, tiedät mitä on partiointi, tiedät kaiken sen, mitä siihen elämiseen liittyy. Joku sanoi kerran tosi hienosti, että jos näitä kokemuksia yrittää selittää, niin se on vähän kuin sokealle yrittäisi selittää värejä, Ryhänen sanoo.

– Valtaosa kaikista näistä psyykkisistä tai henkisistä kuormitustekijöistä laukeaa, kun juttelee kaverin kanssa. Mennään kävelylle, saunaan tai vaikka lätkämatsiin sellaisen kaverin kanssa, jolla on kokemusta samasta asiasta, Ryhänen jatkaa.

Nähdystä ja koetusta on myös otettu oppia.

– Koulutus on tällä hetkellä hyvää. Siinä otetaan huomioon fyysinen ja henkinen kunto sekä se, miten tärkeää on purkaa asiat jo operaatioalueella. Koulutus on huomattavasti parempaa kuin vaikkapa minun aikanani, Ryhänen toteaa.

"Ettei vain kasvaisi seuraava veteraanisukupolvi, joka ei puhu"

Parikymppisenä rauhanturvaajaksi lähtenyt Teemu on yksi heistä, jotka eivät tulleet kotiin ehjinä. Afganistaniin reppua pakatessaan hän halusi kokea uutta, auttaa ja tehdä jotain konkreettista rauhan hyväksi.

– Jatkuva varpaillaan olo kuormittaa. Löysimme tienvarsipommeja ja räjäytimme niitä hallitusti. Sellaisen uhan kanssa eläminen pitkiä aikoja on henkisen hyvinvoinnin kannalta vakava uhka, Teemu kertoo MTV Uutisille. Voit lukea Teemun haastattelun kokonaisuudessaan täältä.

Pitkäaikaiset ongelmat ovat se kaikkein vakavin ilmiö, joka nyt on alkanut nousta pintaan, vertaistukikoordinaattori Ryhänen sanoo.

– Heidän täytyy saada asianmukaista apua. Kaikki nämä naiset ja miehet ovat olleet toteuttamassa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja sotilaallisessa kriisinhallinnassa myös puolustusvoimien neljättä päätehtävää eli puhutaan vakavasta asiasta.

Voiko olla niin, että joku rauhanturvaaja ei koskaan palaudu kokemuksistaan?

– Ikävä kyllä on vastattava, että kyllä näin on. Suurin pelkoni on se, ettei vain kävisi niin, että meille kasvaa seuraava veteraanisukupolvi, joka ei koskaan puhu asioista ja sitten oirehtii. Vähän pelkään, että saattaa käydä näin, Ryhänen katsoo.

Lue myös: Teemu lähti rauhanturvaajaksi parikymppisenä ja kantaa syviä traumoja mukanaan – kertoo nyt pelottavimmista hetkistään: "Jatkuva varpaillaan olo kuormittaa"