Mainos

Bush tahtoo kieltää ihmiskloonauksen

Yhdysvaltain presidentti George Bush vaatii kongressia kiirehtimään ihmisen kloonauksen kieltävän lain valmistelua. Amerikkalaisyritys Advanced Cell Technology kertoi eilen onnistuneensa kloonaamaan ihmisalkion.

ACT-yhtiön uskotaan ottaneen merkittävän edistysaskeleen tieteen saralla, mutta Yhdysvalloissa on jo noussut esiin erilaisia kauhuskenaarioita.

Useat kansalaisjärjestöt ja uskonnolliset ryhmät ovat tyrmistyneitä - maailmalla ihmisalkion kloonaamisen ovat tuominneet muun muassa Vatikaani ja Venäjän ortodoksinen kirkko.

Myös presidentti George W. Bush on jo tehnyt oman kantansa selväksi, hän sanoo vastustavansa sataprosenttisesti ihmisen kloonaamista. Bush vaatii kongressia kiirehtimään kloonaamista rajoittavan lainsäädännön valmistelua.

Sen pitäisi olla nyt helpompaa, sillä suurin osa poliitikoista on Bushin tiukalla linjalla - myös demokraattileiri vaatii selkeitä rajoja alkioiden kloonaamiselle ja alan tutkimukselle.

Massachusettsilainen ACT-yhtiö pitää tutkimustaan merkittävänä siksi, että kloonatuista alkioista saatavilla kantasoluilla on mahdollista parantaa useita sairauksia.

Bush hyväksyi elokuussa valtionrahoituksen rajoitetulle kantasolututkimukselle - ACT:n kaltaiset yksityiset yritykset eivät toistaiseksi ole valtion rahoista tai rajoituksista riippuvaisia.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 26.11.2001)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.