Brysselin terrori-iskun pääepäiltyyn yhdistetty mies otettu kiinni Ranskassa

Brysselin terrori-iskun pääepäiltyyn yhdistetty mies on otettu kiinni Nantesissa Ranskassa, kertoo muun muassa ranskalainen uutiskanava BFMTV.

Belgian pääkaupungissa Brysselissä 16. lokakuuta tehdyssä terrori-iskussa sai surmansa kaksi ruotsalaista jalkapallofania. Lisäksi kolmas haavoittui ampumisessa. Hyökkäyksen pääepäilty on 45-vuotias tunisialaismies, josta on Belgian paikallismedioissa käytetty nimeä Abdesalem L.

Torstaina Ranskan Nantesissa otettiin kiinni mies, jonka uskotaan olevan pääepäillyn sukulainen.

BFMTV:n mukaan Abdesalem L lähetti nyt kiinniotetulle epäilylle videon muutama minuutti ennen terroritekoaan. Videolla hän sanoi ottavansa vastuun teoistaan.

Mies julkaisi myös tekonsa jälkeen videon, jossa hän vannoo uskollisuutta terroristijärjestö Isisille ja väittää tappaneensa ruotsalaiset.

Belgialaismedian mukaan epäilty ampuja oli radikalisoitunut ja häntä on aiemmin epäilty terrorismiin liittyvistä rikoksista Tunisiassa. Hän oleskeli laittomasti Belgiassa. 

Poliisi on kertonut aiemmin selvittävänsä oliko pääepäillyllä rikoskumppaneita.

Belgian poliisi ampui miestä pidätystilantessa ja tämä kuoli.

 

Lue myös:

    Uusimmat