Brittitiedustelu: Ukrainan vastahyökkäys tuottaa tulosta – joukot valtasivat takaisin paikan, jota Venäjä on miehittänyt vuodesta 2014
Ukrainan useat samanaikaiset hyökkäykset Donbasissa ovat todennäköisesti huomattavasti kuormittaneet alueella toimivia ja Venäjän puolella taistelevia niin sanotun Donetskin kansantasavallan yksiköitä ja tshetsheenijoukkoja, kirjoittaa Britannian puolustusministeriö julkisessa tiedustelupäivityksessään.
Ukrainan laskuvarjojääkärit ovat hieman edenneet Donetskin kaupungin lähistöllä sijaitsevasta Krasnohorivkan kylästä itään.
Vaikka kyse on korkeintaan taktisesta etenemisestä, on sillä symbolista arvoa. Ukrainalaisjoukot nimittäin valtasivat näin takaisin alueita, joita Venäjä on miehittänyt vuodesta 2014 lähtien. Kyse on Britannian mukaan yhdestä ensimmäisistä kerroista, kun näin on tapahtunut.
Zelenskyi: "Etenimme kaikilla rintamilla"
Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) puolestaan kirjoittaa Ukrainan yleisesti ottaen tahmeasti sujuneen vastahyökkäyksen edenneen ainakin kahdella alueella maanantaina.
Ajatushautomon mukaan sekä ukrainalais- että venäläislähteet ovat väittäneet Ukrainan edenneet Bahmutin suunnalla.
Paikallistettu kuvamateriaali todistaa, että Ukraina valtasi takaisin Rivnopilin kylän, joka sijaitsee Zaporizhzhjan ja Donetskin alueiden rajalla, ISW kirjoittaa.
– Tänään sotilaamme etenivät kaikilla alueilla. Tämä on onnellinen päivä. Toivon sotilaillemme lisää tällaisia päiviä, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi maanantai-illan puheessaan.
Venäjän puolustusministeriö puolestaan väittää torjuneensa uusia ukrainalaishyökkäyksiä Robotynen seudulla, jossa on aiemmin havaittu muun muassa Leopard 2 -taistelupanssarivaunuja.
Ukrainan Tavrijskin alueen joukkojen tiedottaja, eversti Valeri Shershen taas väitti Ukrainan edenneen puolitoista kilometriä tarkemmin määrittelemättömällä alueella Tavrijskin kaupungin seudulla. Tavrijsk sijaitsee Zaporizhzhjan alueella Etelä-Ukrainassa.
Uusimmat
-
11:31
Tiedätkö, mitä "laudatur" oikeasti merkitsee?
-
11:27
Nyrkkeilijä kuoli traagisesti kehään – Tyson Furylta karu viesti: "Siitä meille maksetaan"
-
11:24
Näin Helsinki viesti oppilaille ja huoltajille tietomurrosta – jo vuosia sitten koulussa olleiden tietoja on myös voinut vuotaa
-
11:18
Olkiluoto 3:n vuosihuolto viivästyy – jälleen
-
11:04
THL:stä lähtee yli 200 ihmistä – lähes sata irtisanotaan
-
10:59
Pitääkö parsa kuoria? Ruotsalaiskokilta tärkeä muistutus
-
10:36
Meteorologi Liisa Rintaniemi siitepölyallergikoille: "Näyttäisi tulevan pahat viikot" – katso kuukausiennuste
-
10:33
Tappara hankki SM-liigajoukkueen kapteenin riveihinsä
-
10:25
EU teki virallisen valituksen Euroviisuista
-
10:16
Putinin Kiinan-vierailun ajankohta tarkentui – tapaa Xi:n jo tällä viikolla
-
10:12
10/10! Vuoden parhaan ylioppilaan tulos häkellyttää
-
10:11
Suomalaislupaus hirmuisessa maalivireessä – taas hattutemppu Pohjois-Amerikassa!
-
10:08
"Kuin tilaisit Netflixin vuodeksi": Meppiehdokkaat laittoivat suomalaisten maksut EU:lle mittasuhteisiin
-
10:00
Missä ovat Jesse Puljujärven tehot? Olli Jokinen peräänkuuluttaa realismia: "Pisteet ovat plussaa"
-
09:44
Suomessa lahjasoluhoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa kaksi vuotta – tässä syy
-
09:34
Rakenteilla ollut 14-kerroksinen parkkitalo sortui vilkkaalle autotielle Intiassa – video tallensi
-
09:24
Kuka teki tietomurron Helsingin kaupunkiin ja miksi? Asiantuntija ei usko, että kyse on siitä maasta, jota epäillään aina ensin
-
09:13
Konkaripakilta paljonpuhuva lausunto huippuvireisen NHL-tähden jättipelikiellosta – "Hän teki valintansa"
-
09:07
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin säätiö julistettiin maksuhäiriöiseksi
-
08:52
Näistä tuloksista Saga Vannisen valmentaja vaikenee
-
Lataa lisää