Brittinaisen tyyris biletoppi petti pahemman kerran: "Tilanne paheni asteittain"

Brittinaisen sähkönsininen toppi värjäsi naisen ihon muistuttamaan Smurffia.

Asuvalinta on mennyt joko täysin nappiin tai ollut totaalinen fiasko, jos asuvideostasi tulee viraalihitti.

Beth Grayn tapauksessa kyse oli valitettavasti jälkimmäisestä, kirjoittaa New York Post.

Gray oli ostanut Club L London -liikkeestä 80 dollarilla, eli noin 75 eurolla, sähkönsinisen, olkaimettoman höyhentopin. Illan mittaan sininen väri alkoi kuitenkin tarttua naisen ihoon ja värjäsi kainalon aluset yhtä sinisiksi kuin Smurffilla. 

– Otin kuvaa ystävästäni, kun hän sanoi "Beth, katso kainaloitasi". Tilanne paheni asteittain illan kuluessa, Gray kertoo Jam Press -uutistoimistolle.

Iho värjäytyi vain pahemmin ja pahemmin illan aikanana

Gray muuttui koko ajan sinisemmäksi, eikä väri ollut lähtenyt naisen mukaan vielä seuraavana aamunakaan. 

Grayn kuvaama video Smurffi-illastaan alkaa naisen poseeratessa tyylikkäästi hopeisissa housuissa ja kirkkaan värisessä topissaan ja päättyy naisen kohotellessa käsiään seuraavana aamuna. Videota on katsottu TikTokissa yli 2,8 miljoonaa kertaa.

– Kiitos Club L London, kun teitte minusta joulu-Smurffin, Gray vitsailee videollaan.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Onneksi naisella oli mukanaan bleiseri, jolla hän sai peitettyä värjäytymät ja vaateliikekin antoi hänelle rahat takaisin vaatteesta.

TikTok-käyttäjät kiittelevät naista videon kommenteissa varoituksesta, sillä moni muu oli aikeissa ostaa samanlaisen topin. Moni oli myös ollut samassa tilanteessa ja ilmeisesti värjättyjä höyheniä sisältävät vaatteet ovat todella riski ihon värjäytymisen kannalta.

– Onneksi kuvat ovat sentään söpöjä, TikTokissa lohdutetaan.

Katso myös: Testasimme 12,90 euroa maksavat Prisman halpisfarkut: Tältä ne näyttävät

Testasimme 12,90 euroa maksavat Prisman halpisfarkut: Tältä ne näyttävät 3:12
Prisman slim fit -farkkuja myydään vuosittain yli 30 000 kappaletta.

Lue myös:

    Uusimmat