Brittimiljonääri tuomittiin: Jätti naisystävänsä kitumaan väkivaltaisen seksin päätteeksi – kertoi löytäneensä naisen "kuolleena kuin donitsi"

Brittimiljonääri John Broadhurst on vangittu naisystävänsä surmasta. Mies jätti loukkaantuneen ja vertavuotavan naisen kuolemaan ”rankan seksin” jälkeen vuonna 2016. Asiasta uutisoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Oikeudessa Broadhurst myönsi aiheuttaneensa naisen kuoleman huolimattomuudellaan. Miehen mukaan 26-vuotias oli loukkaantunut väkivaltaisen seksin yhteydessä.

Oikeuden mukaan mies oli jättänyt naisen kuolemaan, vaikka oli tietoinen tämän vammoista. Naisen kuolinsyyksi todettiin BBC:n mukaan alkoholimyrkytys ja tylpät vammat.

Rangaistukseksi mies määrättiin 3 vuoden ja 8 kuukauden vankeuteen, BBC kertoo. Mies vältti murhasyytteen. Se olisi voinut johtaa elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Tapaus tuli viranomaisten tietoon joulukuussa 2016, kun mies soitti hätäkeskukseen ja kertoi löytäneensä naisen pariskunnan yhteisestä kodista ”kuolleena kuin donitsi”.

Naisen perheen mukaan nainen olisi saattanut selvitä hengissä, mikäli Broadhurst olisi hälyttänyt loukkaantuneelle naisystävälleen apua ajoissa, BBC kertoo.

– Tunnustuksen jälkeen meille on valjennut se sydämetön tapa, jolla hän jätti Natalien portaiden juurelle piittaamatta lainkaan hänen arvosta tai hyvinvoinnistaan, perhe kertoi julkaisemassaan lausunnossa.

Lue myös:

    Uusimmat