Britanniassa valmistaudutaan liikennekaaokseen rautatielakon takia – mukana yli 50 000 työntekijää

Britanniassa järjestetään rautatielakko tiistaina, torstaina ja lauantaina. 

Britanniassa varaudutaan tällä viikolla suuriin vaikeuksiin julkisessa liikenteessä, sillä maassa järjestetään laajin rautatielakko vuosikymmeniin.

Ammattiliitto RMT:n mukaan yli 50 000 työntekijää aikoo osallistua kolmipäiväiseen työtaisteluun tiistaina, torstaina ja lauantaina.

Lakkopäiville osuu suuria yleisötapahtumia, kuten Glastonburyn musiikkifestivaali. Myös koulut ovat varoittaneet loppukokeisiin osallistujien kärsivän tilanteesta.

RMT:n mukaan työtaistelu on välttämätön, jotta työntekijöiden palkat saataisiin pysymään inflaation tahdissa.

Belgiassa puolestaan kaikki Brysselin lentokentältä lähtevät lennot peruttiin maanantaina ammattiliittojen kansallisen lakkopäivän vuoksi. Vuoroja jäi lentämättä noin 440, kirjoitti sanomalehti De Standaard.

Belgiassa lakkoilivat turvallisuusyhtiö G4S:n työntekijät. Koska lakon odotettiin viivyttävän turvatarkastuksia hyvin pitkään, kaikki Brysselin lähtevät lennot peruttiin.

Maanantain lakko voi johtaa pitempiin odotusaikoihin Brysselin kentällä tiistaina, sillä tiistaiksi on suunnitteilla lisälentoja.


Lue myös:

    Uusimmat